Talous

Taloyhtiön yhtiökokouksessa päätetään jokaisen osakkaan kukkarosta – HS kokosi 12 kysymystä, mitä kokouksissa käsitellään

Yhtiökokousten sesonki on huhti–toukokuussa.

Taloyhtiön yhtiökokous lähestyy. Aikaa pitää yhtiökokous on kesäkuun loppuun, mutta varsinainen sesonki on huhti–toukokuussa. Yhtiökokouksessa päätetään hoitovastikkeesta ja remonteista, joten päätökset koskettavat jokaisen osakkaan kukkaroa.

Jos kynnys osallistua on korkea ja asiakirjat tuntuvat vaikeilta, aina voi ottaa omaisen mukaan avustajaksi. Tällä on myös puheoikeus, jos itse ei uskalla kysyä, muistuttaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Miksi osakkaan kannattaa mennä yhtiökokoukseen, Kristel Pynnönen?

”Jos haluaa vaikuttaa taloyhtiön asioihin, kannattaa osallistua. Ja kannattaa etukäteen hyvissä ajoin pohtia mitkä asiat ovat tärkeitä. Osakas voi myös vaatia omaa asiaansa yhtiökokouksen käsiteltäväksi esittämällä kirjallinen pyyntö hallitukselle tai isännöitsijälle niin hyvissä ajoin, että se ehditään ottaa esityslistalle.”

Mihin kokousasiakirjoihin osakkaan kannattaa kiinnittää huomiota?

”Kannattaa tarkistaa talousarviovertailu, mihin kuluihin on varauduttu ja mikä lopputulos on. Eli ovatko korjausmäärärahat pysyneet raameissa vai onko määräraha ylittynyt. Silloin on kysyttävä, mistä ylitys johtuu.”

Yhtiökokoukselle asiat esitellään hallituksen esityksinä. Voiko yhtiökokous enää vaikuttaa esimerkiksi vastikkeen suuruuteen?

”Yhtiövastikkeen määrään pääsee vaikuttamaan vaikuttamalla yhtiön menoihin. Ei kannata ehdottaa yhtiökokouksessa pienempää vastiketta, jos ehdotettu yhtiövastike ei riitä kattamaan kuluja. Pitää kertoa myös, mistä säästetään.”

Miten osakkaat saavat tietoa tulossa olevista korjauksista?

”Hallituksen pitää antaa yhtiökokoukselle korjaustarveselvitys. Se on hallituksen oma näkemys korjaustarpeesta. Korjauksista päättää aina yhtiökokous.”

Onko osakkaalla oikeus valita, maksaako hän osuutensa korjauksista kerralla pois vai rahoitusosuutena kuukausittain?

”Sen ratkaisee yhtiöjärjestys. Siinä todetaan, jos osakkailla on oikeus maksaa osuus kerralla pois. Jos sitä ei todeta, yhtiökokouksen pitää päättää se erikseen. Pääsääntö on, että tällainen päätös tehdään. On osakkaiden etu, että he saavat itse päättää, miten maksavat osuutensa.”

Mikä on yhtiöjärjestys?

”Se on taloyhtiön sisäinen laki. Asunto-osakeyhtiölaki antaa taloyhtiölle tietyt oikeudet poiketa laista omassa yhtiöjärjestyksessään. Se on hyväksytty yhtiökokouksessa ja sitä voidaan muuttaa vain yhtiökokouksessa määräenemmistöllä.”

Mitä jos osakas sanoo, että hänellä ei ole rahaa maksaa osuuttaan korjauksista?

”Hänen on löydettävä ne rahat. Taloyhtiöllä on oikeus päättää korjaustoimenpiteestä enemmistöpäätöksellä.”

Voiko osakas saada rahoituksesta vapaakuukauden?

”Ei voi.”

Voiko enemmistöpäätöksellä päättää esimerkiksi parvekkeiden lasituksesta?

”Kyllä voi. Pääsääntö on, että yksinkertainen enemmistö ratkaisee. Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan kaikki osakkaat osallistuivat kuluihin, vaikka kaikilla ei ollut parveketta. Oikeus katsoi, että kyseessä oli kunnossapitokorjaus, joka lisäsi parvekkeiden käyttöikää ja vähensi lämmityskustannuksia.”

Uuden tupakkalain mukaan taloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikieltoa parvekkeelle tai pihalle. Miten osakkaan pitää menetellä, jos haluaa kieltohakemuksen vireille?

”Siitä pitää päättää yhtiökokouksessa. Vaatimus pitää jättää hallitukselle tai isännöitsijälle ja hallituksen pitää antaa asukkaille kahden viikon kuulemisaika. Kuulemispyyntö voidaan toimittaa osakkaille yhtiökokouskutsun yhteydessä.”

Joku saattaa välttää yhtiökokousta, koska pelkää tulla valituksi hallitukseen. Onko pelko turha?

”Vastoin omaa tahtoa ketään ei voi valita. Monen tärkein sijoitus on oma koti, joten näkisin että olisi osakkaan kannalta tärkeää osallistua hallitustyöhön. On ymmärrettävää, että vastuutakin pelätään, mutta laissa on lähdetty siitä että hallitus muodostuu osakkaista, eli ei ole mitään erityisiä osaamisvaatimuksia.”

Suositteletteko hallituksen jäsenelle korvausta?

”Suosittelen. Kun siinä omaa aikaa menee, kohtuullinen korvaus pitää saada.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asunto-osakeyhtiöt
  • asunto
  • Yhtiökokous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    4. 4

      Halpa kolmen euron pikkusikariaski on tämän kesän myyntimenestys – nyt hallitus aikoo nostaa sen hintaa

    5. 5

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    6. 6

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    7. 7

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    8. 8

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    9. 9

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    10. 10

      Pekka Sauri arvioi Pentti Linkolan elämäkerran: Kun Persianlahden sota syttyi, Linkola toivoi ”huomattavaa tappamista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    6. 6

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Kiinan ja Intian välille syntyi pattitilanne pahaan aikaan – 600 sotilasta on istunut pian 60 päivää vuoristossa tuijottamassa toisiaan, eikä loppua näy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää