Talous    |   HS-analyysi

Markkinat hullaantuivat Trumpista, mutta onko nousu historiallinen? HS selvitti Yhdysvaltain presidenttien saaman vastaanoton pörssissä Kennedystä lähtien

HS selvitti Yhdysvaltain presidenttien saaman vastaanoton pörssissä John F. Kennedystä lähtien. Surkeimman pörssistartin sai Barack Obama 2009.

Päivä toisensa perään Yhdysvalloissa osakekurssit kipuavat uusiin ennätyksiin. Viime keskiviikkona 30 teollisuusosakkeen keskimääräistä kurssikehitystä mittaava Dow Jones -indeksi rikkoi ensimmäisen kerran 21 000 pisteen rajan.

Eikä siitä ole kuin runsas kuukausi, kun indeksi ylitti ensimmäisen kerran 20 000 pisteen haamurajan.

Laajempi pörssi-indeksi S&P500 kohosi myös keskiviikkona uuteen ennätykseen.

Keskiviikon kurssinousu oli kuluvan vuoden isoin. Sitä selitettiin presidentti Donald Trumpin tiistaina kongressissa pitämällä puheella, joka oli rakentava ja sovitteleva – ainakin verrattuna presidentin aiempiin puheisiin.

Silti kurssinousu oli hieman yllättävä, sillä puheessa ei ollut juuri mitään uutta liittyen Trumpin lupailemaan verouudistukseen tai sääntelyn purkamiseen. Nämä ovat kuitenkin ne kaksi olennaista tekijää, jotka markkinoita ovat Trumpin valinnan jälkeen innostaneet.

Joka tapauksessa Yhdysvaltain pörsseissä on ollut Trumpin aikana hyvä meininki. Trump on – kuten arvata saattaa – ottanut siitä kunnian itselleen.



Donald Trump voitti vaalit 8. marraskuuta 2016. Markkinoilla innostuttiin – etenkin sen jälkeen, kun Trump seuraavana päivänä kiitospuheessaan väläytteli isoja veronalennuksia ja massiivisia infrastruktuuri-investointeja.

Vaalipäivän jälkeen S&P500-indeksi on noussut vajaassa neljässä kuukaudessa noin 11 prosenttia.


Miten poikkeuksellinen tämä pörssinousu on?

Oheisesta grafiikasta näkyy, miten pörssi on käyttäytynyt ennen eri presidenttien ensimmäisen kauden alkua. Siinä on kuvattu kurssinousua vaalipäivän ja virkaanastujaispäivän välillä. Trump astui virkaan 20. tammikuuta 2017.

Trumpin kohdalla kurssinousu ennen virkaan astumista oli kuusi prosenttia, mikä on korkein luku sitten presidentti John F. Kennedyn valinnan vuonna 1961.


Grafiikkaan on listattu presidentit vain heidän ensimmäisen virkakautensa osalta. Syynä on se, että presidentin vaihtuessa politiikassa tapahtuu todennäköisesti isompi muutos kuin saman presidentin ensimmäisen ja toisen kauden välillä.

Mutta jos huomioitaisiin myös presidenttien uudelleenvalinnat, Kennedyn rinnalle pörssisankarina nousisi Bill Clinton. Vaalien ja presidentti Clintonin toisen kauden alun välissä kurssit nousivat 8,8 prosenttia – eli yhtä paljon kuin Kennedyllä aikoinaan.

Mainittakoon vielä, että kaikkein kovin kurssiralli nähtiin kuitenkin vuonna 1929, kun valtaan nousi Herbert Hoover. Silloin S&P500 nousi ennen kauden alkua 13,3 prosenttia.

Heikoimman pörssistartin kaudelleen sai vuonna 2009 Barack Obama. Tuolloin vaalien ja kauden alun välissä pörssikurssit romahtivat viidenneksen. Pitää kuitenkin muistaa, että samaisena syksynä oli finanssikriisi puhjennut täyteen voimaansa.

Miten pörssit ovat käyttäytyneet presidenttien virkaanastujaisten jälkeen?

Trumpin ensimmäisen presidenttikuukauden (20. 1.–21. 2.) aikana S&P-indeksi nousi 4,1 prosenttia.

Se on paljon.

Se on enemmän kuin kenenkään muun uuden presidentin ensimmäisen kuukauden aikana lähihistoriassa. J. F. Kennedyn kauden ensimmäisen kuukauden pörssinousu jäi hitusen pienemmäksi, 3,9 prosenttiin – kuten oheisesta grafiikasta näkee.


Mutta jälleen paremmaksi pistää Bill Clinton, toisella kaudellaan.

Vuonna 1997 Clintonin toisen presidenttikauden ensimmäisen kuukauden aikana S&P500-indeksi nousi 4,6 prosenttia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pörssi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    4. 4

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää