Valikko
Talous

Bernerin tiemaksukohu aiheutti selvän notkahduksen autokauppaan tammikuussa

Henkilöautojen ensirekisteröinnit pienenivät selvästi helmikuussa, mikä heijastaa tammikuun myyntilukuja.

Kohu autojen tiemaksujen ympärillä näyttäisi vähentäneen selvästi autojen myyntiä tammikuussa. Myynnin notkahdus näkyy uusien autojen ensirekisteröintiluvuissa helmikuussa.

Rekisteröityjen henkilöautojen määrä väheni 5,2 prosenttia viime vuoden helmikuuhun verrattuna 9 164 autoon. Autokaupan muutokset näkyvät rekisteröintiluvuissa yleensä noin kuukauden viiveellä autojen pitkien toimitusaikojen vuoksi.

Luku on poikkeuksellinen, koska muuten autokauppa on viime kesästä asti kasvanut tasaisesti. Tammikuussa uusia henkilöautoja rekisteröitiin kahdeksan prosenttia viime vuoden vastaavaa kuukautta enemmän.

Viime vuonna autoja rekisteröitiin yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Tammikuun puolivälissä uutisoitiin, että autokauppa lähes seisahtui sen jälkeen, kun liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) julkisti niin sanotun liikenneverkkoselvityksen.

Ministeriön suunnitelmien toteutuminen olisi tarkoittanut valtion teiden yhtiöittämistä, teiden kunnossapidon rahoittamista autojen käyttömaksuilla ja autoveron poistoa.

Autoveron poisto olisi alentanut nyt ostettujen autojen arvoa verrattuna ostohetken hintaan. Berner päätti vetää esityksensä pois lausuntokierrokselta sen jälkeen kun kävi ilmi, ettei sille ollut luvassa tukea muista hallituspuolueista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autokauppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    3. 3

      Tuore haastattelu paljastaa: prinssi Harry halusi jättää kuningasperheen

    4. 4

      Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

    5. 5

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    6. 6

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    7. 7

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    8. 8

      Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu suosimaan miehiä, väittää politiikan sukupuolittumista tutkinut Salla Turunen

    9. 9

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    10. 10

      Bottas ja Räikkönen kolaroivat keskenään ensimmäisellä kierroksella – ”Sama ***** kaveri osui minuun taas”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    7. 7

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    8. 8

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    9. 9

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    10. 10

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää