Talous

Lentoasemalakko sujui rauhallisesti – Finnairin lennot palautuvat normaaliaikatauluun jo perjantai-iltana

Lentokenttien maapalvelujen lakkopäivä perjantai sujui Finnairin mukaan suunnitellusti. Tilanteen pitäisi yhtiön lentojen osalta palautua normaaliksi jo perjantai-illan aikana.

Lentokenttien maapalvelujen perjantaisesta lakosta huolimatta päivä oli Helsinki-Vantaan lentoasemalla rauhallinen.

Lakko alkoi perjantaina iltapäivällä kello 15, ja se jatkui kello 19:ään asti. Lakko lopetti muun muassa matkatavaroiden käsittelyn lentoasemilla.

Poikkeustilanteesta selvittiin Finnairin mukaan suunnitellusti.

”Ne lennot, jotka pystyttiin operoimaan, lennettiin lähes normaalissa aikataulussa”, kertoi Finnairin mediasuhteista vastaava johtaja Päivyt Tallqvist iltaseitsemän jälkeen.

Hänen mukaansa joitakin lähtöjä jouduttiin kuitenkin siirtämään lakon pahimman ajan ulkopuolelle.

”Kaikista muutoksista tiedotimme asiakkaillemme tekstiviestein”, Tallqvist toteaa.

Finnair joutui lakon takia perumaan 104 perjantaille aiottua lentoa. Perumiset vaikuttivat noin kahdeksantuhannen asiakkaan matkoihin. Heistä noin 7 500:lle voitiin tehdä uusi matkustusratkaisu.

Tallqvistin mukaan lentoyhtiön asiakkaat suhtautuivat poikkeustilanteeseen ymmärtäväisesti.

”On aina ikävää, kun matkasuunnitelmiin tulee muutoksia. Nyt, kun niitä tuli näin paljon, tilanne oli monelle asiakkaalle turhauttava. Lisäksi jonotusajat asiakaspalveluumme venyivät, mutta tässäkin asiassa löytyi ymmärrystä.”

Tallqvistin mukaan tilanteen pitäisi Finnairin lentojen osalta palautua normaaliksi jo perjantai-illan aikana.

”Joitain viivästyksiä voi kuitenkin vielä tulla.”

Lentokenttäyhtiö Finavian mukaan päivästä selvittiin Helsinki-Vantaalla sujuvasti.

”Joidenkin lentojen matkustajat tosin joutuivat odottamaan matkatavaroitaan melko kauan”, kertoi Finavian viestinnän asiantuntija Kirsi Luhta lakon päätyttyä perjantai-illalla.

Matkustajia oli peruttujen lentojen takia kentällä tavallista vähemmän.

Esimerkiksi Norwegian ei perunut Helsingistä lähteviä lentojaan perjantaina. Syystä tai toisesta yhtiön maapalvelut toimivat, vaikka Airpro hoitaa myös sen palveluita.

Lakosta eniten kärsinyt Finnair ei ollut lakossa osapuoli, vaan työtaistelu johtui maapalveluja hoitavan Airpron työntekijöiden työehtokiistasta. Yhä jatkuvassa kiistassa osapuolina ovat Ilmailualan Unioni (IAU) ja Airprota edustava palvelutyönantajien Palta.



Neuvotteluja jatketaan maanantaina.

Jos sopua ei löydy, IAU on ilmoittanut seuraaviksi lakkopäiviksi Suomen lentokentillä 14.3. ja 17.3.

Valtakunnansovittelija Minna Helle arvioi tilannetta torstaisten neuvottelujen päätyttyä poikkeuksellisen vakavaksi.

Lakot sotkivat perjantaina lentoliikennettä Suomen lisäksi myös ainakin Ranskassa ja Saksassa.

Ranskassa lennonjohtajien työtaistelu on aiheuttanut lentojen peruutuksia ja viivästyksiä koko viikon ajan.

Saksassa maapalveluhenkilökunta aloitti perjantaina aamuyöllä vuorokauden kestävän lakon Berliinin molemmilla lentokentillä Tegelissä ja Schönefeldissä.

Lentoyhtiöt ovat siirtäneet Berliinin-lentoja muiden kaupunkien kentille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Finnair
  • Lakko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    4. 4

      Suomalaiset ovat aina rakastaneet Pentti Linkolaa, mutta ulkomailla häntä rakastavat eniten uusnatsit

    5. 5

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    6. 6

      Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – Oranssiin liiviin pukeutunut poliisi esitti puukottajaa ja ”iski” taputtamalla uhreja esittäviä selkään

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    9. 9

      Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    10. 10

      Turun puukotusten uhrien muistoksi järjestetään hiljainen hetki tänään kello 10

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?
    3. Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – Oranssiin liiviin pukeutunut poliisi esitti puukottajaa ja ”iski” taputtamalla uhreja esittäviä selkään
    4. Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”
    5. Suomalaiset ovat aina rakastaneet Pentti Linkolaa, mutta ulkomailla häntä rakastavat eniten uusnatsit
    6. Tunti sitten
    7. Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle
    8. Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin
    9. IS: Pansion vastaanottokeskus Turussa kehotti asukkaita pitämään ovet lukossa ja välttämään yöelämää
    10. Jättimäisen monitoimiareenan rakentaminen Tampereelle näyttää jo lähes varmalta – Jos päätös sijoittajilta saadaan, voisi areena valmistua jo viiden vuoden kuluttua
    11. 2 tuntia sitten
    12. Siirtolapuutarhamökki tuhoutui tulipalossa Herttoniemessä
    13. Turun puukotusten uhrien muistoksi järjestetään hiljainen hetki tänään kello 10
    14. Näytä lisää