Talous

Rahanpesuvyyhdissä kiersi miljardeja euroja venäläisrahaa EU:hun – Ylen mukaan suomalaisyritysten kautta virtasi 20 miljoonaa

Jopa 80 miljardia dollaria rikollista rahaa on kierrätetty Venäjältä ulkomaille vuosina 2010–2014.

Ainakin parinkymmenen miljardin euron edestä rikollista rahaa on siirretty Venäjältä ulkomaille vuosina 2010–2014 Global Laundromat eli Maailman pesula -operaation kautta.

Rahanpesusta maanantai-iltana kertoneet Guardian, Yle ja monet muut tiedotusvälineet ovat saaneet tiedot rahojen liikkeistä tutkivan journalismin keskukselta OCCRP:ltä ja venäläislehti Novaja Gazetalta.

Ylen mukaan suomalaisyritysten kautta on pesty venäläistä rahaa lähes 20 miljoonan euron arvosta. Ylen MOT-ohjelman tavoittamat yritykset kielsivät tienneensä rahojen alkuperästä.

Suomeen tulleista maksuista suurin osa on kulkenut Ylen mukaan Nordea-pankin kautta, mutta niitä on liikkunut myös OP:ssa ja Danskebankissa. Ennen Suomeen saapumistaan venäläisraha on kävi peseytymässä Latvian tai Moldovan rahoituslaitoksissa.

Rahanpesun tarkoituksena on häivyttää rikollisen varallisuuden alkuperä.

OCCRP paljasti rahanpesuoperaation jo kolme vuotta sitten. Eri maiden poliisit ovat yhteistyössä tutkineet tapausta niin ikään kolmisen vuotta. Nyt rahan liikkeistä on saatu yksityiskohtaista tietoa.

Maanantain uutiset perustuvat yli 120 pankkitilin tarkkoihin tietoihin, järjestön keskuksen verkkosivuilla kerrotaan. Asiakirjoissa kerrotaan yksityiskohtaisesti noin 70 000 transaktiosta.

OCCRP:n mukaan kaikkiaan ainakin 20,8 miljardia dollaria eli nykykurssilla noin 19,3 miljardia euroa kierrätettiin ulos Venäjältä.

Guardianin haastattelemien poliisilähteiden mukaan todellinen summa voi olla jopa 80 miljardia dollaria.

Raha on kiertänyt Latviaan ja Moldovaan rekisteröityjen tilien kautta eri puolille maailmaa monimutkaisten rahoitusjärjestelyjen avulla. Latvia on Euroopan unionin ja vuodesta 2014 myös euroalueen jäsen.

Yksi tutkimusta johtavista poliiseista kertoo Guardianille, että epäilyksen kohteena oleva venäläisraha on ”ilmiselvästi joko varastettua tai alkuperältään rikollista”.

Tutkijoiden mukaan rahanpesuun on aktiivisesti osallistunut noin 500 ihmistä. Joukossa on venäläisiä oligarkkeja, pankkiireja, tiedusteluviranomaisia ja ammattirikollisia.

Rahaa pestiin 5 140 yrityksessä 732 eri pankin pankkitileillä 96 maassa.

Guardianin mukaan brittipankeista HSBC kierrätti venäläistä pesularahaa eniten – 545 miljardin dollarin edestä. Valtaosa tästä kulki HSBC:n Hongkongin toimintojen kautta.

Britannian valtion yli 70-prosenttisesti omistama Royal Bank of Scotland käsitteli sekin 113 miljoonan dollarin edestä likaista rahaa.

Kaikkiaan Britannian finanssikeskuksen kautta virtasi ainakin 738 miljoonaa dollaria.

Yhdysvaltojen kautta on kiertänyt 63 miljoonaa dollaria. Yhdysvaltalaisista pankeista eniten rahaa kierrätti Citibank – 37 miljoonaa dollaria.

Guardian pyysi pankeilta kommentteja liittyen rikollisen rahan käsittelyyn. Yksikään pankeista ei kieltänyt OCCRP:n hankkimien tietojen aitoutta, mutta samalla ne korostivat taistelevansa rahanpesua vastaan.

”Tämä tapaus korostaa, kuinka tärkeää julkisen ja yksityisen sektorin tiedonjako on. Kummallakin puolella on tärkeää tietoa, jota toisella osapuolella ei ole”, HSBC vastasi Guardianille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rahanpesu
  • Venäjä
  • Britannia
  • Pankit
  • Korruptio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Silminnäkijän video Turun puukotuksesta: poliisit vartioivat maassa makaavaa miestä

    5. 5

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Sisäministeri Risikko: Ei ole tietoa siitä, että Turun puukotuksissa olisi kyse terroriteosta

    8. 8

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    9. 9

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    10. 10

      Poliisi nostanut valmiuttaan koko maassa Turun tapahtumien takia – partiot jalkautuvat keskustoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    2. 2

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää