Valikko
Talous

Nordeakin paransi ennustettaan Suomen talouskasvusta – ekonomistit kaipaavat silti uudistuksia

Nordea nosti ennustettaan sekä Suomen että maailman talouskasvun suhteen. Ekonomistit ovat kuitenkin Suomen kehityksestä myös huolissaan.

Suomen talous kasvaa kuluvan vuoden aikana 1,3 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia, arvioi Nordea tiistaina julkaistussa talousennusteessaan.

Pankki on nostanut ennustettaan selvästi: aiempi, joulukuussa julkaistu kasvuennuste oli tälle vuodelle yksi prosentti ja ensi vuodelle 0,8 prosenttia.

Maailmantalouden arvioidaan kasvavan 3,7 prosenttia, mikä olisi nopein kasvuvauhti vuoden 2011 jälkeen. Ekonomisti Pasi Sorjonen arvioi tiedotteessa, että piristyvä maailmantalous vauhdittaa myös Suomen vientiä ja talouskasvua.

Nordean ekonomistit ovat kuitenkin myös huolissaan Suomen tulevasta kehityksestä. Heidän mukaansa kulutuksen kasvu hiipuu ja investointienkin osalta suurin kasvu jäi viime vuoteen. Pääekonomisti Aki Kangasharju epäilee, että Juha Sipilän (kesk) hallituksen talousuudistukset jäävät ”kasaksi pieniä viilauksia”.

”Valitettavasti Suomen kohtalon hetket jatkuvat. Syksyllä on edessä herkkä työmarkkinakierros ja talous tarvitsee edelleen uudistuksia. Samalla talouskasvun käynnistyminen vie painetta nopeimmilta uudistuksilta”, Kangasharju arvioi tiedotteessa.

Maailmankaupan huolena hän näkee protektionismin:

”[Donald] Trump ei pääse lähellekään villeimpiä vaalilupauksia, ja Euroopan politiikassa pelkäämme eniten Italian vaaleja.”

Myös useissa muissa ennusteissa on viime aikoina väläytetty aiempaa valoisampia lukuja. Esimerkiksi Suomen Pankki arvioi pari viikkoa sitten päivitetyssä ennusteessaan kasvuvauhdiksi tänä vuonna 1,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.

Viime vuonna Suomen bruttokansantuote kasvoi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 1,4 prosenttia, mikä on paras kasvuprosentti vuoden 2011 jälkeen. Myös suomalaisten luottamus talouteen on tuoreen raportin mukaan jopa ennätyksellisen korkealla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomen talous
  • Talouskasvu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    2. 2

      Maailmankuulun tubettajan lennokki­video Lapista saattaa päätyä poliisi­tutkintaan – ”Villi tapaus, jossa ihminen roikkui dronesta”

    3. 3

      Sähköautojen 400 kilometrin toimintasäde on tuhlausta, sanoo VTT:n johtava tutkija – syynä suomalaisten ajotavat ja autojen hinnat

    4. 4

      Laaja tutkimus: Suomen sairaaloissa saa maailman seitsemänneksi parasta hoitoa

    5. 5

      ”Käypäs tyttö keittämässä kahvit” – Meillä keski-ikäisillä miehillä on valta ja vastuu muuttaa asenteemme

    6. 6

      Konepajan Bruno ei saa avata terassia tänä kesänä – VR:n mukaan yksi syy viime vuotiset meluvalitukset: ”Terassia ei tule”

    7. 7

      Molemmat mielenosoitukset jatkavat sittenkin Rautatientorilla – leirit joutuvat kuitenkin siirtymään pois Maailma kylässä -festivaalin alueelta

    8. 8

      Millaista on lähteä vanhempien synnyinmaahan ”ojentautumaan”? Suomessa kasvanut Kawsar pakotettiin lapsena Somaliaan ”länsimaistumisen estämiseksi”, paluulippu irtosi näyttelemällä kilttiä

    9. 9

      Helsinkiläismies kuoli, mutta kotihoitaja ei ilmoittanut kuolemasta läheisille – sitten ruumistakaan ei löytynyt

    10. 10

      Näin kehut lastasi oikein: Taitava kannustus motivoi, mutta huono kehu saa lapsen häpeämään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin opetat lapsen syömään terveellä tavalla – Psykologi: Jos isä tavoittelee kesäkuntoa ja äiti syö vain salaattia, lapsen suhde ruokaan voi vinoutua

    2. 2

      Kiipeilijän kuva todistaa: Osa Mount Everestin huipusta romahti – ”Se oli mahtava kiviseinämä, jonka tilalla on nyt löysää kivimurskaa ja muuta maaperää”

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      ”Käypäs tyttö keittämässä kahvit” – Meillä keski-ikäisillä miehillä on valta ja vastuu muuttaa asenteemme

    5. 5

      Millaista on lähteä vanhempien synnyinmaahan ”ojentautumaan”? Suomessa kasvanut Kawsar pakotettiin lapsena Somaliaan ”länsimaistumisen estämiseksi”, paluulippu irtosi näyttelemällä kilttiä

    6. 6

      Helsinkiläismies kuoli, mutta kotihoitaja ei ilmoittanut kuolemasta läheisille – sitten ruumistakaan ei löytynyt

    7. 7

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    8. 8

      Painoni ei kuulu sinulle, ohikulkija

    9. 9

      Näin kehut lastasi oikein: Taitava kannustus motivoi, mutta huono kehu saa lapsen häpeämään

    10. 10

      Mitä ihmettä Lauri Tähkälle tapahtui loppuunmyydyllä areenakeikalla? – Alku oli kauheaa sekoilua, loppu ihmeellisen komea työvoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Tutkimus: Uusi tapa synnyttää vähentää selvästi repeämiä – tekniikka olisi myös vauvan kannalta parempi ja parantaisi seksielämää synnytyksen jälkeen, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Vaihdoin poikatukan polkkatukkaan ja ihmisten suhtautuminen muuttui hetkessä: Ulkonäkö panee ihmiset naurettavan ahtaisiin rooleihin

    4. 4

      Vanhempien on vaikea tunnistaa lapsen erityis­lahjakkuutta – Nyt asian­tuntijat kertovat, mitkä ovat lahjakkuuden merkkejä

    5. 5

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    6. 6

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    7. 7

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    8. 8

      Sinkku elättää sinunkin lapsesi – kuka kyseenalaistaisi äärimmäisyyksiin viedyn lapsi- ja perhekeskeisen politiikan?

    9. 9

      Netissä on kiertänyt vuosia salaliittoteoria, jonka mukaan laulaja Avril Lavigne on kuollut ja häntä esittää näyttelijä – Nyt huhut lähtivät taas leviämään vauhdilla, tästä on kyse

    10. 10

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä
    3. Sampo Terho HS:n ehdokastentissä: Pitäisin nykyisen salkkuni ja ottaisin pääministerin sijaisuuden
    4. ”Terroristit ovat sieppauksen takana” – Afganistanin sisä­ministeriö kommentoi HS:lle suomalais­naisen sieppausta
    5. Pakistanilainen Oscar-ohjaaja on näyttänyt, että dokumentilla voidaan vaikuttaa: kunniamurhasyytteen kumoaminen vaikeutuu
    6. Orpo: ”Kreikka täyttää vaatimukset” uuteen miljardien lainapakettiin – tänään ei riitele Kreikka vaan IMF ja euromaat
    7. Tunti sitten
    8. Millaista on lähteä vanhempien synnyinmaahan ”ojentautumaan”? Suomessa kasvanut Kawsar pakotettiin lapsena Somaliaan ”länsimaistumisen estämiseksi”, paluulippu irtosi näyttelemällä kilttiä
    9. Soini kertoi yksityiskohtia presidentti Koiviston hautajaisista: Kunnia­laukauksia ei ammuta, yleisöllä mahdollisuus osallistua siunaus­tilaisuuteen
    10. Molemmat mielenosoitukset jatkavat sittenkin Rautatientorilla – leirit joutuvat kuitenkin siirtymään pois Maailma kylässä -festivaalin alueelta
    11. Sienet kannattaa grillata tai mikrottaa – niin ravintoarvot säilyvät parhaiten
    12. Maailmankuulun tubettajan lennokki­video Lapista saattaa päätyä poliisi­tutkintaan – ”Villi tapaus, jossa ihminen roikkui dronesta”
    13. Näytä lisää