Talous

Helsinkiläisyrityksillä alkaa mennä taas paremmin, mutta tutkijan mukaan shoppailu ja kaupanalan työt vähenevät

Helsinkiläisyrityksillä alkaa mennä taas paremmin – palvelualat työllistävät peräti 90 prosenttia yksityissektorin työpaikoista Helsingissä.

Helsinkiläisyritysten määrä kasvoi vuosien 2014 ja 2015 välillä, mutta niiden yhteenlaskettu liikevaihto vielä laski edellisvuoteen verrattuna 0,7 prosenttia, kertoo Helsingin kaupungin tietokeskuksen Yritystoiminta Helsingissä -tilastojulkaisu.

Selvityksen tuoreimmat tiedot ovat vuosilta 2014 ja 2015. Pitkä viive tietojen tuoreudessa johtuu siitä, että Helsinki saa Tilastokeskukselta ja verottajalta kaupunkikohtaiset yritystiedot vasta runsaan vuoden päästä, tutkija Anu Henriksson kertoo.

Luvut vahvistavat silti sen, että suhdanteessa on tapahtumassa käänne, Henriksson sanoo.

Kyselytutkimuksiin verrattuna yhtiökohtaiset tiedot ovat varmaa tietoa, hän vertaa.

Tilastojen mukaan henkilöstömäärä kasvoi Helsingissä vuonna 2015 vahvimmin hallinto- ja tukipalvelutoiminnan, taiteiden, viihteen ja virkistyksen sekä rakentamisen alan yrityksissä.

Henkilöstömäärä laski puolestaan suhteellisesti eniten kaupan, muun palvelutoiminnan sekä varastoinnin ja kuljetuksen toimialoilla.

Henriksson kiinnittää huomiota erityisesti kaupanalan työntekijöiden määrän vähenemiseen. ”Se on osa kaupan rakennemuutosta.”

Henrikssonin mukaan ilmiö liittyy kansainvälisestikin havaittuun ilmiöön siitä, että kaupungit ja niiden keskustat muuttuvat viihtymiskeskuksiksi, niin että shoppailu ei enää ole kuluttamisen keskiössä.

Tästä muutoksesta kertoo esimerkiksi ravintoloiden suosion kasvu.

Selvityksen mukaan ulkomaalaisomisteisia yrityksiä toimii Helsingissä suhteellisen vähän – niiden määrä on vain 3,7 prosenttia kaikista helsinkiläisyrityksistä.

”Niiden merkitys yritystoiminnan kannalta on kuitenkin erittäin merkittävä, koska niiden osuus helsinkiläisyritysten henkilöstömäärästä oli 22 prosenttia ja liikevaihdosta 24 prosenttia”, selvitys toteaa.

Ulkomaalaisomisteiset yhtiöt ovat vahvoja erityisesti tietotekniikkapalveluissa, rahoitus- ja vakuutustoiminnassa sekä tukku- ja vähittäiskaupassa.

Yrittäjyysaste on Helsingissä koko maata matalampi.

Vuonna 2014 Helsingin yrittäjien osuus työikäisestä väestöstä oli Helsingissä seitsemän prosenttia eli kaupungissa oli 21 500 yrittäjää. Koko Suomessa osuus oli 11 prosenttia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yrittäminen
  • Helsinki
  • Suhdanne
  • Kauppa
  • Viihde
  • Ravintolat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    9. 9

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    10. 10

      Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lopettaisi Schengen-sopimuksen – ”Jos valvontaa ei ole rajoilla, se lisääntyy rajojen sisällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    8. 8

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    9. 9

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    10. 10

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ”paskiaisiksi” – vaatii seurajohtajilta potkuja: ” Hänestä tulisi maan suosituin henkilö”
    3. HS:n Musta laatikko nähdään pian myös Turussa – supersuositut esitykset jatkuvat Kansallisteatterissa jo viikon kuluttua
    4. Kristian Kosonen yritti täyttää painiuran lopettamisen jättämää aukkoa kuntoliikunnalla ja alkoholilla, mutta löysi helpotuksen vasta kirjoittamisesta
    5. Maa järisi Pohjois-Koreassa – Ydinkoekieltosopimusta valvova järjestö: Järistys ei luultavasti ollut ihmisen aiheuttama
    6. Kiistelty kuutta muslimimaata koskeva maahantulokielto umpeutuu – Trumpilta odotetaan päätöstä uusista rajoituksista
    7. Maalaus vai valokuva? Helsingissä voi nyt nähdä klassikkomaalauksista innoittuneen näyttelyn, jossa tatuoija esittää Jeesusta ja punkpioneeri Saulia
    8. Juttu miehistä, jotka haluavat tehdä miesjuttuja – Kaikki mieheni -komediassa on ainesta hitiksi
    9. Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lopettaisi Schengen-sopimuksen – ”Jos valvontaa ei ole rajoilla, se lisääntyy rajojen sisällä”
    10. Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita
    11. Tunti sitten
    12. Metamfetamiinia löydettiin virvoitusjuomista Meksikossa – yksi kuollut, seitsemän sairastunut
    13. Näytä lisää