Talous

Air Berlinin toimitusjohtaja: Kansallinen katastrofi vältettiin hallituksen rahoitustuen ansiosta – Ryanair syyttää saksalaisia salaliitosta

Konkurssiin hakeutunut lentoyhtiö uskoo löytävänsä osilleen ostajia syyskuun loppuun mennessä.

Saksalaisen Air Berlin -lentoyhtiön toimitusjohtaja Thomas Winkelman kiitteli torstaina Saksan hallitusta siitä, että kansallinen katastrofi on onnistuttu välttämään hallituksen lainoituksen ansiosta. Lainan avulla konkurssimenettelyyn hakeutuneen yhtiön koneet voidaan pitää ilmassa.

Saksan toiseksi suurin lentoyhtiö Air Berlin julistautui tiistaina maksukyvyttömäksi sen jälkeen kun yhtiön Arabiemiirikunnista kotoisin oleva vähemmistöomistaja Etihad Airways lopetti yhtiön rahoituksen.

Etihad omistaa vuosikausia tappiollisena toimineesta Air Berlinistä vajaat 30 prosenttia.

Saksan hallitus myönsi Air Berlinille 150 miljoonan euron luoton, jotta se voisi lentää kolmen kuukauden ajan reittejään ja neuvotella toimintojensa jatkamisesta. Yhtiö työllistää 7 200 ihmistä Saksassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Nopeus, jolla kaikki osapuolet toimivat, yllätti minut. Vältimme kansallisen katastrofin”, Winkelman sanoi Bild-lehdelle uutistoimisto Reutersin mukaan.

Winkelmanin arvion mukaan toiminta Air Berlin -brändin alla todennäköisesti loppuu, mutta lentoyhtiön omaisuus voidaan pilkkoa ja myydä kilpailijoille.

Winleman kertoi Frankfurter Allgemeine -lehdelle, että Air Berlin keskustelee osiensa myynnistä kolmen kunniallisen ja riittävän ison lentoyhtiön kanssa.

Saksalainen Lufthansa on vahvistanut keskustelevansa osien ostosta. Myös brittiläisten Easyjetin ja Thomas Cookin kerrotaan olevan kiinnostuneita osien ostosta.

Winkelmanin mukaan kauppoihin pyritään useamman tahon kanssa syyskuun loppuun mennessä.

Uutistoimisto Reuters kertoi torstai-iltana, että neuvotteluja käytäisiin alkuun vain Lufthansan kanssa. Ne alkavat perjantaina.

Liikenneministeri Alexander Dobrindt on kertonut haastattelussa pyytäneensä Lufthansaa ostamaan pääosat yhtiöstä, koska Saksa tarvitsee ”kansallisen mestarin” kansainvälisessä ilmailubisneksessä.

Winkelman syytti Air Berlinin talousvaikeuksien johtuvan osin siitä, että Berliinin uuden lentokentän avautuminen on viivästynyt lukuisia kertoja.

Uuden kentän piti valmistua 2011, ja sen piti korvata Air Berlinin Tegelin ja Schönefeldin kentät.

Irlantilainen halpalentoyhtiö Ryanairin on jo hyökännyt voimakkaasti Saksan hallituksen aputoimia vastaan. Sen mukaan kaikki suunnitelmat Air Berlinin osien myymisestä Lufthansalle ovat osa ”salaliittoa”, jonka tarkoituksena on estää Ryanairin kasvu Saksassa.

Ryanair on jo valittanut Saksan ja EU:n kilpailuviranomaisille konkurssimenettelystä.

”Tämän kaiken tarkoituksena on estää Ryanairia kasvamasta Saksasta, mutta se ei pysäytä meitä”, Ryanairin toimitusjohtaja Michael O’Leary sanoi keskiviikkona puhelinhaastattelussa Reutersille.

Saksan hallituksen käsityksen mukaan kilpailuoikeutta ei loukata, koska Air Berlin myydään osina useille eri ostajille.

O’Learyn mukaan Lufthansan ja Air Berlinin yhdistyminen nostaisi Lufthansan markkinaosuuden Saksan sisäisillä lennoilla 68 prosentista 95 prosenttiin.

Saksan koko lentomarkkinasta Lufthansan osuus nousisi 47 prosentista 60 prosenttiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ilmailu
  • konkurssi
  • Lentoyhtiöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    6. 6

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    7. 7

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    8. 8

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    9. 9

      Voimakas maanjäristys surmasi ainakin lähes 150 Meksikossa – järistys runnoi myös miljoonakaupunki Méxicoa

    10. 10

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää