Talous

Mikko Koivusipilä valitsee Suomen radiohitit, ja siinä hommassa raha ratkaisee – ”Minun työtäni ei ole sivistää”

Mikko Koivusipilä päättää työkseen kuuden radiokanavan musiikista. Hän tietää, mistä kuulijat pitävät, sillä yhtään laulua ei soiteta testaamatta niitä koeyleisöllä. Enimmillään hitti voi soida jopa 22 kertaa päivässä.

Aloitetaan radion alkeilla. Kaupallinen radiokanava rahoittaa toimintansa myymällä mainosaikaa. Mainostulojen määrä riippuu suuresti siitä, miten paljon kanavalla on kuuntelijoita ja miten pitkään he kanavaa kuuntelevat.

Kaupallisessa radiossa kuuntelijoista puhutaan kontakteina. Mitä enemmän kanavalla on kontakteja, sen parempaa bisnes on.

Nyt on hyvä hetki esitellä Mikko Koivusipilä.

Todennäköisesti Koivusipilällä on tällä hetkellä eniten vaikutusvaltaa siihen, mitä suomalaiset radiosta kuulevat. Kaupallisen radion edustajana hän on myös poikkeuksellisen suorasanainen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Minun työtäni ei ole sivistää vaan huolehtia, että työnantajani menestyy ja tekee mahdollisimman hyvää tulosta”, hän sanoo.

Koivusipilä on urheilufriikki, joka näyttää kovakuntoiselta nelikymppiseltä rocktähdeltä. Koko työuransa hän on viihtynyt radiossa – ensin joka paikan höylänä paikallisradiossa, sitten muun muassa juontajana. Nyt hän työskentelee musiikkipäällikkönä Nelonen Mediassa.

Nelonen Media on osa Sanoma-konsernia, kuten myös Helsingin Sanomat.

Koivusipilä on sopiva henkilö kuvaamaan kaupallisen radion kehitystä, sillä alan sisäisessä äänestyksessä hänet on valittu jo kahdeksan kertaa vuoden musiikkipäälliköksi. Harva radion kuuntelija on kuitenkaan kuullut hänen nimeään.

Koivusipilän onnistumisen taustalla on intohimo radioon, mutta myös järjestelmällisyys.

”Me tarjoamme vain sitä, mitä kuuntelijat haluavat”, hän sanoo. Ja tästä hänellä on tutkittua tietoa. Alla on esimerkki muutaman kanavan suosituimpien kappaleiden herättämistä tunteista.


 

Radiolla menee Suomessa hyvin, vaikka koko media-alalla onkin riittänyt haasteita. Kaupalliset radiokanavat ovat kasvattaneet sekä kuulijamääriään että osuuttaan mainontaan käytetystä rahasta.

Tuoreimmassa radiotutkimuksessa suosituin radiokanava oli Ylen Radio Suomi. Kaupallisista yhtiöistä isoin oli saksalaisen mediayhtiön omistama Bauer Media, jonka tärkein kanava on Nova. Heti perässä tuli Nelonen Media, jonka suosituin kanava on Suomipop.

Sanoma ei kerro radioliiketoimintansa lukuja, mutta Nelonen Median radiotoiminnan johtaja Jussi Suvanto sanoo bisneksen olevan ”erittäin kannattavaa”.

Mistä menestys sitten on syntynyt? Yksi syy lienee, että kaupallisilla kanavilla on ollut kuuntelijoita kiinnostavia juontajia, kuten Suomipopin Jaajo Linnonmaa. Lisäksi kanavat tietävät koko ajan tarkemmin, mitä kuuntelijat haluavat eli soittolistat osuvat kohdeyleisöön.

Soittolista tarkoittaa että soitettavaa musiikkia ei valitse toimittaja tai juontaja itse vaan joku muu – ja kaupallisin perustein. Tavoitteena on, että jokainen soitettava laulu sopisi mahdollisimman hyvin toiveisiin.

Nelonen Median kanavilla musiikkivalinnat tekee Koivusipilä.

Musiikkipäällikkönä hän päättää kaikesta yhtiön radiokanavissa soitettavasta musiikista. Tämä on todella paljon musiikkia, sillä yhtiöllä on kuusi radiokanavaa.

Ja kun televisiossa Idolsissa, Vain elämää -ohjelmassa tai Voice of Finlandissa tutut artistit esiintyvät yhdessä, taustalla on sama Koivusipilä. Hän hyväksyy ohjelmissa laulettavat kappaleet, jotta ne miellyttäisivät mahdollisimman monia ohjelmien katsojia.

Usein Koivusipilälle valitetaan, että miksi kaupallisilla kanavilla soitetaan aina samoja lauluja. Hän todistaa mielellään että tarkasti ottaen väite ei pidä paikkaansa. Toisaalta kanavilla on eroja. Nuoremmille kuulijoille suunnatulla Loopilla tuore hitti saattaa soida jopa 22 kertaa vuorokaudessa.

Itse asiassa Koivusipilän vetämillä radiokanavilla ei soiteta yhtään laulua, jota ei ole testattu koekuuntelijoilla. Nelonen Media käyttää vuosittain runsaat puoli miljoonaa euroa musiikin testaamiseen.

Otetaan esimerkiksi yhtiön uusin kanava Helmiradio. Radiokanavan perustaminen meni tiivistetysti suurin piirtein näin: Ensin mediamyynti huomasi, että yhtiö kaipaa myyntikanavaa erityisesti 45–59-vuotiaille. Sen jälkeen mietittiin kilpailijoita, markkinatilannetta ja uudelleen kohdeyleisöä.

Ja kun päätös radiokanavasta ja sen formaatista oli tehty, alkoi ahkera työ: musiikin testaaminen.

Helmiradiolle Koivusipilä koosti noin 800:n laulun listan, jota tarjottiin koeyleisöllä. Testissä lauluja soitetaan vain kuudesta kymmeneen sekuntia, sillä yleensä kuuntelija päättää radiokanavan vaihtamisesta samassa ajassa tai nopeamminkin.

Lopulta jäljelle jäi noin 240 laulua, joita nyt sitten tarjotaan Helmiradion kuuntelijoille. Vaihtuvuuttakin on, mutta runko on tuossa.

Koivusipilä kertoo, että testiyleisön mielestä paras biisi Helmiradioon oli The Policen Every breath you take.

”Lukujen mukaan siinä on täydellinen biisi. Kaikki testaajat tunsivat sen, 80 prosenttia piti siitä ja vain kaksi prosenttia oli laulun kuullessaan valmis vaihtamaan kanavaa.”

Koivusipilä kutsuu tällaisia lauluja intohimobiiseiksi. Niitä on vähän, ja niitä on Helmiradiossa lupa soittaa päivittäin.

Intohimobiisiä ei kuitenkaan saa soittaa joka päivä samaan aikaan, sillä ihmisillä on tapana kuunnella radiota päivittäin samoihin aikoihin. Tällöin kuuntelijat saattaisivat kyllästyä, jolloin intohimobiisistä tuleekin niin sanottu ulosheittobiisi.

Ulosheittobiisejä Koivusipilä inhoaa. Ne ovat huonoa bisnestä.

Kuka?

Mikko Koivusipilä


 Nelonen Median musiikkipäällikkö

 Aloitti radiouransa 1980-luvulla radio Majakassa

 Toiminut juontajana muun muassa Radio Aallolla, Kiss FM:llä, Radio 882:lla, Rogmo FM:llä ja Auran Aalloilla

 Valittu kahdeksan kertaa vuoden musiikkipäälliköksi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Radio
  • Radio-ohjelmat
  • Musiikkiohjelma
  • Pop- ja rockmusiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    6. 6

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    7. 7

      Lude tekee kodista kauhean – asukas kertoo painajaisesta Töölössä

    8. 8

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    9. 9

      Mittaamattoman arvokas kultakoru palasi Suomeen – tutkijoille on edelleen mysteeri, kuka pellosta löytyneen korun teki 1800 vuotta sitten ja mitä se esittää

    10. 10

      Ihan tavallista seksiä on turha vähätellä – Liian suuret odotukset voivat johtaa pettymyksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    4. 4

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää