Talous

Delta Auton työtaistelu uhkaa laajeta jo tällä viikolla – mekaanikkojen lakko pysäyttäisi huollot

Teollisuusliitto käsittelee työtaistelun laajentamista koko autoalalle perjantaina. Liitto kertoo pyytäneensä tukitoimia kuljetusalaa edustavalta AKT:ltä.

Teollisuusliitto saattaa jo tällä viikolla toteuttaa uhkauksensa laajentaa Delta Autoa koskevan työtaistelun koskemaan koko autoalaa.

Osapuolet ovat kiistelleet keväästä saakka Deltan mekaanikkojen työnkuvan muutoksesta, ja viimeksi maanantaina Teollisuusliitto ilmoitti uusista, kovemmista työtaistelutoimista. Teollisuusliitto on myös uhkaillut laajentavansa työtaistelun koskemaan myös muita autotaloja, ja liiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen kertoo, että laajentamista käsitellään liiton hallituksen kokouksessa perjantaina. Liitto on myös pyytänyt kuljetusalan työntekijöitä edustavalta AKT:ltä tukitoimia.

Maanantaina Teollisuusliitto kertoi pysäyttävänsä Delta Auton maahan tuomien ja myymien autojen maahantuontitarkastukset ja luovutukset asiakkaille. Saarto astui voimaan tiistaiaamuna, ja se on voimassa toistaiseksi. Painostustoimi koskee Deltan maahan tuomia automerkkejä Mitsubishiä ja Kiaa sekä Deltalle myyntiin toimitettavia merkkejä BMW:tä, Opelia ja Mazdaa.

”Kaikkialle muualle menevät autot käsitellään normaalisti”, Lehtonen sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Delta Auton toimitusjohtaja Pekka Ryynälä sanoo, ettei tarkastusten ja luovutusten pysäyttäminen näy auton ostaneille asiakkaille välittömästi.

”Onneksi meillä on autoja omissa varastoissa. Toki se aikaa myöten alkaa näkyä, ja toimitukset alkavat venyä”, Ryynälä sanoo.

Hänen mukaansa myös myynti voi toistaiseksi jatkaa työtään, sillä yhtiön varastoissa on myös myymättömiä autoja.

”Mutta toki tämä haittaa meidän toimintaa.”

Kyseessä on viimeisin työtaistelutoimi Delta Auton ja Teollisuusliiton välisessä kiistassa, jonka juuret juontavat viime kevääseen.

Silloin Delta Auto kertoi muuttavansa joidenkin mekaanikkojen työnkuvaa siten, että heistä tulee palvelumestareita. Mekaanikkoja ei kuitenkaan siirretä uusiin tehtäviin, vaan heidät irtisanotaan, jonka jälkeen he saavat hakea palvelumestarin tehtävää.

Ryynälä kertoo, että työnkuva muutos koskee 130:aa mekaanikkoa. Tähän mennessä yhtiö on irtisanonut 50 mekaanikkoa.

Teollisuusliitto sanoo, ettei se vastusta työnkuvan muutosta sinänsä, vaan sitä, että muutos tehdään irtisanomisten ja työsuhde-etujen muuttamisen kautta. Liiton mukaan työntekijöiden palkat ja muut työehdot heikkenevät. Delta Auto on kiistänyt väitteen.

Ryynälän mukaan irtisanomiset ovat väistämättömiä, sillä palvelumestari on kokonaan uusi tehtävä, johon työnantaja ei voi siirtää työntekijöitä.

”Olemme omasta mielestämme toimineet huolellisesti ja täysin lain ja työehtosopimusten mukaisesti”, Ryynälä sanoo.

Teollisuusliitto on kohdistanut Delta Autoon useita työtaistelutoimia. Yhtiössä lakkoiltiin viimeksi viime viikolla, ja liitto on kehottanut jäseniään olemaan hakematta töihin Delta Autoon.

Sekä Ryynälä että Lehtonen kertovat olevansa valmiita neuvotteluihin, mutta toistaiseksi keskustelut ovat olleet tuloksettomia. Lehtosen mukaan työnantaja ei ole halunnut kuunnella liiton tekemiä kompromissiesityksiä. Ryynälän mukaan liitto on syyttänyt yhtiötä työntekijöiden painostamisesta ja uhkailusta, mutta ei ole yksilöinyt väitteitään.

Teollisuusliitto suunnittelee nyt lisäävänsä painetta Delta Auton suuntaan laajentamalla työtaistelutoimet koskemaan koko autoalaa. Lehtonen ei halua kertoa suunniteltujen toimien yksityiskohtia, mutta Teollisuusliittoon kuuluu yli 12 000 auto- ja konealan työntekijää. Lakko tarkoittaisi merkittäviä häiriöitä autojen huolloissa.

Teollisuusliiton hallitus käsittelee asiaa perjantaina.

Lehtosen mukaan liitto on myös lähestynyt kuljetusalan työntekijöitä edustavaa AKT:tä ja pyytänyt tukea työtaistelussa. AKT:n varapuheenjohtaja Arto Sorvali ei kommentoi pyyntöä.

”En tiedä noista tukitoimista mitään”, hän kertoo tekstiviestillä.

AKT:n jäsenet työskentelevät muun muassa satamissa, missä työtaistelu voisi häiritä autojen maahantuontia.

Deltan ja Teollisuusliiton kiista on parhaillaan myös työtuomioistuimen käsittelyssä.

Työnantajapuolta edustava Autoalan keskusliitto pitää lakkoa laittomana. Teollisuusliitto puolestaan on haastanut Autoalan keskusliiton työtuomioistuimeen valvontavelvollisuuden noudattamatta jättämisestä.

Lehtonen kertoo, että työtuomioistuimen ratkaisua odotetaan vielä tällä viikolla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työtaistelut
  • Teollisuusliitto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    8. 8

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    9. 9

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    10. 10

      Vuonna 1983 ydinsodan estäneen Petrovin kuolema muistuttaa, että hänen­kaltaisiaan tarvitaan jälleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää