torstai 21.8.2014 | Soini, Veini  Onnittele e-kortilla

Suosittu uutissivusto sai alkunsa joensuulaisten opiskelijoiden solukämpässä

4.4.2007 20:25

Maailma on niin täynnä tietoa, että uutisten seuraaminen käy kokopäivätyöstä. Päivittäin on vierailtava kymmenillä verkkosivuilla pysyäkseen ajan tasalla edes suomalaisen median käsittelemistä aiheista.

Näin pohtivat joensuulaiset ystävykset Petteri Hannonen, 27, ja Florian Berger, 28, kesällä 2004. He päättivät perustaa oman uutiskeräimen, joka kokoaa suomenkielisten tiedotusvälineiden ja verkkosivustojen uutisotsikoita.

Nykyään, vajaat kolme vuotta perustamisensa jälkeen, uutispalvelu Ampparit.com kerää sivuilleen TNS Gallupin mukaan lähes 41 000 viikkokävijää.

Perustajilleen Ampparit on toistaiseksi vasta harrastus, ei elannon lähde. "Puitteiltaan toiminta on vielä aika vaatimatonta", Hannonen kuvaa.

Alkuvaiheessa uutispalvelua pyöritettiin Hannosen solukämpästä käsin. Hän opiskeli silloin kansainvälistä liiketoimintaa Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulussa, Berger taas tietojenkäsittelytiedettä Joensuun yliopistossa.

Nimenä Ampparit oudoksuttaa. Nimivalinta viittaa kuitenkin robotteihin, jotka keräävät uutisotsikoita verkkosivuilta.

Ampparit julkaisee ainoastaan otsikoita, jotka johtavat linkkeinä alkuperäiseen uutiseen. Tällä hetkellä lähdesivuja on 107. Kerätyt uutiset jaotellaan listassa iän mukaan: viisi minuuttia vanhat, kymmenen minuuttia vanhat. . .

Lähteitä on lisätty palveluun vähitellen, tapauskohtaisesti arvioiden. "Emme ota ketään heti suoraan osaksi palvelua, vaan seuraamme vähän aikaa uutisointia ja analysoimme sivustoa", Hannonen kertoo.

Uutislähteiden määrä ei ole Amppareille itseisarvo. Sivuston, joka tuottaa samoja uutisia kuin toisetkin mutta muita myöhemmin, paikka ei ole Amppareissa. "Ketään tuskin palvelee saman otsikon julkaisu yli kymmenen kertaa peräkkäin", Hannonen sanoo.

Ampparit ei ole ainoa eikä ensimmäinenkään suomalainen uutiskeräinpalvelu. Kilpailijoita ovat muun muassa Uutimet.net sekä Kookas.fi, mutta niiden käyttäjämäärät ovat ilmeisesti selvästi pienemmät.

Rahaa Ampparit kerää mainoksilla, mutta vielä mainostulot eivät kata ylläpitomenoja. Toistaiseksi rahoitus on peräisin perustajien omista taskuista. "Pitkän tähtäimen tavoitteemme on, että Ampparit pystyisi työllistämään meidät", Hannonen sanoo.

Hannonen haluaa nähdä palvelun eräänlaisena "kirittäjänä" mediayhtiöiden omille verkkosivuille. "Uutiset siirtyvät enemmän ja enemmän verkkoon, sitä vastaan on minun mielestäni turha tapella."

Jos palvelua ei saada omin voimin kannattavaksi, yksi vaihtoehto on myydä se jollekin mediatalolle tai teknologiayhtiölle, kun käyttäjiä on tarpeeksi. Hannosen mukaan tarjouksia ei ole vielä tullut.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>