7.6.2007 22:40
Jawad Akbar (ylh. vas), Anthony Garcia, Waheed Mahmud, Omar Khyam (alh. vas.) ja Salahuddin Amin suunnittelivat terrori-iskuja Kemira GrowHow'n lannoitteella Britanniassa.
LONTOO. Suomalaisen Kemira GrowHow -yhtiön lannoitesäkistä oli vähällä tulla tappava ase ääri-islamististen terroristien käsissä Britanniassa.
Terroristit suunnittelivat räjäyttävänsä suomalaislannoitteella eteläenglantilaisen ostoskeskuksen ja lontoolaisen yökerhon.
Sittemmin pidätetyt ja huhtikuussa elinkautiseen tuomitut miehet olivat saaneet oppinsa al-Qaidalta ja terroristileireiltä Pakistanista.
Heillä oli myös yhteyksiä kahteen niistä neljästä itsemurhapommittajasta, jotka tappoivat 50 ihmistä Lontoossa heinäkuussa 2005.
GrowHow'n lannoitesäkki sai vaarallisen roolinsa lokakuussa 2003, kun yksi terroristeista, algerialaissyntyinen Anthony Garcia iski siihen silmänsä Burgess Hillissä sijaitsevassa maataloustarvikeliikkeessä.
Terroristit olivat valinneet Garcian lannoitteen ostajaksi, koska hän oli pakistanilaissyntyisiä rikoskumppaneitaan vaaleampi. Nimensäkin hän oli muuttanut alkuperäistä Rahman Benouisisia eurooppalaisemmaksi.
Garcia sai 600 kilon Kemira Single Top -säkkinsä, vaikka Bodle Brothers -kaupan myyjä pitikin ostajaa epäilyttävänä.
"Ei ollut se aika vuodesta, kun lannoitetaan", myyjä kertoi myöhemmin yli vuoden kestäneessä oikeudenkäynnissä.
Terroristit kuljettivat lannoitesäkin varastoon Länsi-Lontooseen. Siitä oli määrä valmistaa myöhemmin räjähteitä.
Joukkio ei kuitenkaan tiennyt, että poliisi oli jo valmiiksi heidän kannoillaan. Lisävinkki saatiin tarkkaavaiselta ulkopuoliselta: Varaston toimistovirkailija teki ilmoituksen epäilyttävästä säkistä.
Poliisi pani terroristit tehostettuun seurantaan. Lannoitesäkin sisällön poliisi vaihtoi vaarattomaan aineeseen. Tässä vaiheessa GrowHow'n Englannin-yhtiöstä tuli viranomaisten tärkeä avustaja.
"Viranomaiset – todennäköisesti salainen tiedustelupalvelu – ottivat meihin yhteyttä helmikuussa 2004. He halusivat tietää, mistä Kemiran nimellä ja sarjanumerolla toimitettu säkki oli ostettu", GrowHow'n Ken Bowler kertoi Helsingin Sanomille torstaina.
Tarvittavat tiedot löytyivät GrowHow'n arkistoista. Terroristit pidätettiin keväällä 2004.
Kemira Growhow on entinen Kemiran lannoiteryhmä, joka listautui pörssiin syksyllä 2004. Norjalainen Yara-yhtiö teki yhtiöstä kaksi viikkoa sitten ostotarjouksen.
GrowHow piti tutkinnasta matalaa profiilia terroristien tuomioon asti. Lannoitesäkin seikkailuista kerrotaan kuitenkin perjantaina ilmestyvässä Suomen Kemian Seuran jäsenlehdessä Kemia-lehdessä.
Bowlerin mukaan ääri-islamistien tavoittelema räjähde oli samaa, mitä IRA:n terroristit käyttivät 1980- ja 1990-luvuilla.
"Nykyään jos maanviljelijä haluaa ostaa ison määrän lannoitetta, hänen henkilöllisyytensä tarkistetaan monin tavoin", Bowler kertoi.
Poliisi keräsi terroristeja vastaan runsaasti todistusaineistoa. Yhdessä valvontakamerakuvassa yksi joukkion päätekijöistä eli Omar Khyam esiintyy Kemira-logoin merkityn lannoitesäkin kanssa.
Kaikki keväällä tuomitut miehet ovat Britannian kansalaisia. Heidän vihansa Britanniaa ja länsimaista kulttuuria kohtaan sanottiin kasvaneen vähitellen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 0:59
Kotimaa | Päivitetty 0:11
Ulkomaat | Julkaistu 19:23