lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Alman liikevaihto putosi 10 prosenttia

29.10.2009 9:14

Robert Lindström

Alma Median pääkonttori Etelä-Esplanadilla.

Alma Median pääkonttori Etelä-Esplanadilla.

Lehtiä kustantavan Alma Median liikevaihto putosi heinä–syyskuussa kymmenen prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna. Liikevaihtoa yhdelle Suomen suurimmista kustantajista kertyi 73 miljoonaa euroa.

Alman luonnehdinnan mukaan kannattavuus säilyi silti hyvänä "vaisusta markkinatilanteesta" huolimatta.

Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 11,7 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan liikevoittoa tehtiin 12,2 miljoonaa euroa.

Omistajat saavat silti tyytyä viime kevään voitonjakoon. Alma Median hallitus on päättänyt, että se ei käytä yhtiökokouksen sille antamaa valtuutusta lisäosingon jakamisesta tilikaudelta 2008.

Alma Media arvioi koko vuoden vertailukelpoisen liikevaihdon ja liikevoiton laskevan ilmoitusmyynnin vähenemisen seurauksena vuoden 2008 tasosta.

Viimeisellä neljänneksellä liikevaihto jää vuoden 2008 vastaavasta ajanjaksosta ja liikevoiton arvioidaan lähestyvän vertailukauden tasoa.

"Heikko tilanne mediamarkkinoilla jatkui edelleen. Sanomalehtien ilmoitusmyynti oli toisen vuosineljänneksen tapaan noin viidenneksen vertailukautta alemmalla tasolla" toimitusjohtaja Kai Telanne sanoo tiedotteen mukaan.

Alma Media arvioi, että iltapäivälehtien irtonumeromyynti laskee edelleen. Maakunta- ja paikallislehtien sekä kustantajan perinteisen rahasammon Kauppalehden maksullisten levikkien odotetaan kehittyvän neutraalisti tai maltillisesti laskien.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.