perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Apple ja Google halutuimpia työnantajia nuorten keskuudessa

7.6.2010 12:31

It-yhtiö Apple ja hakukoneyhtiö Google ovat eurooppalaisten opiskelijoiden silmissä haluttavimmat työnantajat, ilmenee työnantajakuvaa kehittävän Universum-yhtiön kyselystä. Siihen vastasi yli 21 000 opiskelijaa Euroopan eri maista.

"Nämä yritykset panostavat innovatiivisiin tuotteisiin, palveluun ja inspiroivaan yritysjohtoon", Universumin toimitusjohtaja Michail Kalinowski sanoo.

Apple oli suosituin, mutta sen kannoilla pysyi Google, joka nousi ihanteellisimpien työnantajien listalle vasta vuonna 2007.

Myös McKinseyn ja Boston Consultingin tapaiset konsulttitalot sijoittuivat kymmenen kärkeen kaupallisen alan listalla. Niinikään Coca-Cola sekä konjakki-, samppanja- ja laukkufirma LVMH ovat nuorten keskuudessa suosittuja työnantajia.

Myös tekniikan opiskelijoiden keskuudessa Apple ja Google jättivät taakseen aiemmin suositut autotehtaat kuten BMW:n, Audin, Porschen, Ferrarin, Toyotan, Daimlerin ja Volvon. Poikkeuksen teki Volkswagen, joka nousi kolme pykälää sijalle 17.

It-alan lista pysyi muuttumattomana: Microsoft ja IBM nousivat jopa Applen edelle ihanteellisimpana työnantajana. Microsoft houkutteli myös humanististen ja taidealan opiskelijoita.

Taloudellisesta tilanteesta huolimatta opiskelijat arvostavat työn ja vapaa-ajan tasapainoa tärkeimpänä asiana. Toiseksi tärkeimmäksi asiaksi nousi mahdollisuus saada kilpailukykyisiä ja älyllisiä haasteita. Kolmanneksi tärkeimmäksi uraodotukseksi nousi kaupallisella alalla mahdollisuus saada kansainvälinen työ, kun taas samalla sijalla tekniikan puolella on turvattu työ.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.