sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Apple myönsi lapsityövoiman käytön

28.2.2010 22:54

Teknologiajätti Apple on myöntänyt, että sen tietokoneita, iPodeja ja matkapuhelimia valmistavilla tehtailla on käytetty lapsityövoimaa.

Ainakin yksitoista 15-vuotiasta lasta teki viime vuonna töitä kolmella tehtaalla, jotka toimittavat tuotteita Applelle. Asiasta kertoi sunnuntaina brittilehti Telegraph.

Apple ei kerro, millä tehtailla alaikäiset työntekijät työskentelivät tai missä maassa. Suurin osa Applen tuotteista kootaan Kiinassa. Applen mukaan alaikäisiä työntekijöitä ei kuitenkaan enää käytetä, tai he eivät enää ole alaikäisiä.

Yhtiö kertoi asiasta alihankkijoita koskevassa vuosittaisessa raportissaan.

Applea on myös aiemmin kritisoitu työntekijöiden kurjasta kohtelusta sen alihankkijoina toimivilla tehtailla. Viime viikolla paljastui, että 62 työntekijää Applen ja Nokian tehtailla olivat saaneet myrkytyksen vaarallisen kemikaalin käytöstä.

Apple ei ole kommentoinut asiaa julkisesti.

Nokian mukaan kyseistä kemikaalia ei käytetty Nokian tuotteiden valmistuksessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.