29.5.2010 14:26
Ihmiset jonottivat uutta Applen iPadiä Roomassa perjantaina.
LONTOO/PARIISI. Sadat ihmiset jonottivat koko torstain ja perjantain välisen yön ympäri Eurooppaa saadakseen käsiinsä yhdysvaltalaisen Applen valmistaman uuden pienoistietokoneen iPadin.
Yön yli jonottaneita oli runsaasti ainakin Lontoossa, Pariisissa, Münchenissä ja Tokiossa.
Laitetta alettiin perjantaina myydä monin paikoin Euroopassa, Japanissa ja Australiassa.
Suomessa sitä ei vielä saa, eikä aikataulua Suomen osalta ole vahvistettu.
Applen iPad on taulun muotoinen kosketusnäyttöön perustuva tietokone, joka on suunniteltu erityisesti nettisurfailuun, lukemiseen ja elokuvien katsomiseen.
Applen pyrkimys on myydä sitä kuluttajille, jotka haluavat käyttöönsä yhtiön koko viimeaikaisen tuoteperheen, johon kuuluvat myös iPhone ja iPod.
Erityisesti kosketusnäyttöön perustuva matkapuhelin iPhone on ollut suuri menestys. Yhtiö on tekemässä siitä uutta parannettua versiota, joka julkistetaan mahdollisesti kesäkuun alussa.
Nyt Eurooppaan tullut iPad julkistettiin Yhdysvalloissa jo huhtikuun alussa ja sitä myytiin ensimmäisen kuukauden aikana noin miljoona kappaletta, mikä ylitti kaikki odotukset.
Suuri kysyntä Yhdysvalloissa on lykännyt laitteen jakelua muualle maailmaan.
USA:n lisäksi laitetta saa nyt Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Sveitsissä, Espanjassa, Britanniassa, Japanissa, Australiassa ja Kanadassa.
Markkina-arvioiden mukaan Applen uutta laitetta myydään tämän vuoden aikaan yli kahdeksan miljoonaa kappaletta, mikä merkitsee yli kolmen miljardin euron tuloja yhtiölle.
Hälinä uuden iPadin ympärillä sai viime viikolla aikaan sen, että Applesta tuli osakkeiden markkina-arvolla laskien maailman arvokkain korkean teknologian yhtiö. Se ohitti Microsoftin.
Tämä on merkittävä käänne yritykselle, joka melkein ajettiin ulos liiketoiminnasta 1990-luvulla.
Kilpailijat valmistautuvat parhaillaan tuomaan omia iPadia vastaavia laitteitaan markkinoille. Omiaan esittelevät pian ainakin Dell´s, Sony ja Hewlett-Packard.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi