sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Asuntolainojen viitekorot voivat laskea jo lähiviikkoina

9.10.2008 19:36

Sanna Heikintalo / Lehtikuva

Asuntolainojen viitekorkoina yleisimmin käytetyt euribor-korot olivat torstaina nousussa.

Asuntolainojen viitekorkoina yleisimmin käytetyt euribor-korot olivat torstaina nousussa.

Asuntolainojen viitekorkoina yleisimmin käytetyt euribor-korot olivat torstaina nousussa huolimatta maailman keskuspankkien eilisestä päätöksestä laskea ohjauskorkojaan. Korkojen lasku voi alkaa nopeimmillaan 1–2 viikossa.

Maailman tärkeimmät keskuspankit, mukaan lukien Britannian, Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankit, alensivat keskiviikkona yhtä aikaa ohjauskorkoaan 0,5 prosenttiyksikköä.

Lisäksi Euroopan keskuspankki (EKP) ilmoitti koronalennuspäätöksen jälkeen, että eurojärjestelmän pankit saavat perusrahoitusta niin paljon kuin ne tarvitsevat ensi tammikuuhun asti.

Päätös merkitsee sitä, että EKP "käyttää nyt sen vahvinta asetta rahamarkkinakorkojen tuomiseksi alaspäin", Deutsche Bankin ekonomisti Stefan Bielmeier kommentoi uutistoimisto Bloombergille.

Perusrahoitusoperaatio tarkoittaa, että EKP lainaa rahaa viikoksi eurojärjestelmään kuuluville pankeille rahaa. Esimerkiksi tällä viikolla EKP lainasi pankeille 250 miljardia ja viime viikolla 190 miljardia euroa.

Pankkien keskuudessa vallitseva luottamuspula on johtanut siihen, että pankit eivät ole voineet olla varmoja, mihin hintaan ja kuinka paljon ne saavat EKP:ltä perusrahoitusta. Nyt tämä epävarmuustekijä poistuu kerralla.

Teoriassa muutoksen pitäisi koronalennusten ohella johtaa siihen, että rahamarkkinakorot laskevat.

Pohjola Pankin analyytikon Jari-Pekka Heinosen arvion mukaan menee viikko tai kaksi ennen kuin liikepankit ovat sopeuttaneet oman lainanottonsa EKP:n julkistamiin uusiin käytäntöihin.

Merkkejä keskuspankkien elvytystoimien todellisesta vaikutuksesta saadaan ensi viikolla keskiviikkona sen jälkeen kun EKP on toteuttanut jokaviikkoisen perusrahoitusoperaationsa. Silloin esimerkiksi euriborien pitäisi alkaa laskea selkeästi viime viikkojen tasolta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.