22.10.2008 19:57
Noin 30 000 autoa odottaa kuljetusta Kotkan satamassa Hietasessa. Tilaa on vielä 10 000 ajoneuvolle, mutta satama on täyttymässä nopeasti Venäjän automyynnin hiipumisen takia.
Autojen vienti Suomen satamista Venäjälle hyytyy nopeasti, koska autokauppa on hiipumassa finanssikriisin takia. Uusien henkilöautojen kuljetukset itään ovat romahtaneet viime viikkoina.
Kuljetukset Hangon satamasta itään ovat kutistuneet alle puoleen entisestä. Kotkasta lähtee tullin ennusteen mukaan tällä viikolla kohti itärajaa noin 350 autonkuljetusrekkaa, kun keskimäärin niitä on tänä vuonna lähtenyt yli 200 päivässä.
"Näyttää aika huonolta", kertoo Hangossa toimivan autologistiikkayhtiön Assistorin toimitusjohtaja Tom Wires.
Satamien autokentät alkavat olla täynnä, koska tehtaiden toimitukset satamiin on sovittu jo ennen kuin kysyntä on alkanut Venäjällä hiipua.
Autoja kuljettavan Wilhelmsen Wallenius Logistics Finlandin toimitusjohtaja Kimmo Särmäkari kertoo, että autoille etsitään nyt "epätoivoisesti" uusia reittejä.
"Myynti on hyytymässä, koska myös rahoitus on hyytymässä", hän sanoo.
Venäjän suurimman autonvalmistajan Avtovazin johtaja Yann Vincent varoitti aiemmin tässä kuussa Financial Times -lehdessä, että lainahanojen kiristyminen tietää pulmia sekä myyjille että ostajille.
Kauppiaat painavat jarrua, koska he eivät kykene maksamaan myyntiin ottamiaan autoja. Myös ostointo hiipuu, koska lähes puolet autokaupoista on tehty lainarahalla.
Itäisen tullipiirin päällikön Tommi Kivilaakson mukaan autotransitossa on tapahtunut "äkillinen suunnanmuutos".
Kuljetuksia on yhä enemmän kuin viime vuonna, mutta kasvu on puolittunut kevään 25 prosentista, ja tulevaisuus näyttää olevan arvoitus kaikille alan ammattilaisille.
Autot muodostavat yli kolmanneksen maanteiden kauttakulkuliikenteestä Venäjälle.
Kaupan hyytyminen helpottaa rekkojen aiheuttamia ruuhkia Kaakkois-Suomessa, mutta toisaalta muutos voi tietää menetyksiä myös suomalaisyrityksille. Kauttakulku työllistää tuhansia ja jättää maahan satoja miljoonia euroja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi