perjantai 1.8.2014 | Maire  Onnittele e-kortilla

Björn Wahlroos Nordean hallituksen puheenjohtajaksi

24.3.2011 16:36

Erja Lempinen

Björn Wahlroos valittiin Nordean hallituksen puheenjohtajaksi.

Björn Wahlroos valittiin Nordean hallituksen puheenjohtajaksi.

Tukholma. Pohjoismaiden suurin pankki Nordea sai torstaina iltapäivällä ensimmäisen suomalaisen hallituksen puheenjohtajan. Nordean yhtiökokous valitsi iltapäivällä yksimielisesti uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi Björn Wahlroosin.

Tukholman yliopiston suuressa auditoriossa pidetty yhtiökokous sujui sovittujen nuottien mukaan: pankin suuromistajat olivat pohjustaneet nimityksen ennakolta valmiiksi. Ruotsalainen Hans Dalborg oli ilmoittanut jo joulun alla jättävänsä työt Nordean hallituksen puheenjohtajana.

Ruotsin kielellä pidetyssä yhtiökokouksessa ei käytetty yhtään Wahlroosin valintaa vastustavaa puheenvuoroa.

Wahlroosin valinta alkoi olla selvä sen jälkeen, kun hänen johtamansa Sampo-konserni nousi Nordean suurimmaksi omistajaksi syksyllä 2009. Valinta vahvistui, kun suomalainen Sampo osti vielä 235 miljoonalla eurolla lisää Nordeaa viime helmikuun alussa.

Sampo onkin nyt 21,3 prosentin osuudellaan selvästi suurin Nordean osakkeenomistaja, sillä toiseksi suurin eli Ruotsin valtio omistaa pankista 13,5 prosenttia.

Suomalaisella Sammolla on enemmän osakkeita ja äänivaltaa kuin kolmella seuraavaksi suurimmalla omistajalla yhteensä.

Sammon toimitusjohtajan Kari Stadighin mukaan tavoitteena on lisätä omistusosuutta 22–23 prosenttiin, mikä vahvistaa Wahlroosin asemaa entisestään tulevaisuudessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>