16.1.2007 15:16
Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg ihmettelee Perloksen yhteiskuntavastuun puutetta ja heikkoja edellytyksiä suunnitella toimintoja pitkällä aikavälillä. Kaksi irtisanomisaaltoa kahden vuoden aikana kertoo hänen mielestään karulla tavalla siitä nopeudesta, jolla globalisaatio vaikuttaa suomalaiseen talouselämään.
"Juuri tätä Pohjois-Karjala ei olisi kaivannut. Irtisanomiset ovat suuri haaste maakunnalle, mutta vielä suurempi niille ihmisille, jotka joutuvat rakentamaan elämäänsä yhtäkkiä uudelle pohjalle", Cronberg valittaa tiistaisessa tiedotteessaan.
Hän muistuttaa, että Perloksella oli Pohjois-Karjalassa vielä puolitoista vuotta sitten yli 2 000 työntekijää. Maakunta selviytyi hänen mielestään hyvin ensimmäisestä irtisanomisaallosta.
"Teolliset työpaikat ovat lisääntyneet viime vuosina maan keskiarvoa paremmin, mutta nyt Pohjois-Karjalan talous ja osaaminen joutuvat kohtuuttomien haasteiden eteen."
Cronberg toimi Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana viime vuosikymmen lopulla. Hän muistuttaa, että tuolloin Perloksen kehittämiseen panostettiin voimakkaasti. Valtio ja maakunta edistivät muovialan koulutusta, tuotekehitystä ja osaamista esimerkiksi tukemalla Pohjois-Karjalaan muoviosaamiskeskuksen perustamista.
Perloksen väki marssi ennenaikaisesti ulos työpaikoiltaan 16.1.2007
Valtio yrittää lievittää irtisanomisten seurauksia 16.1.2007
Kemijärvellä ja Kuusankoskella selvittiin tehtaiden lopetuksista 16.1.2007
PERLOKSEN ALASAJO SUOMESSAPerlos aikoo irtisanoa jopa 1 200 työntekijää Suomen-tehtailta 16.1.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi