sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Digiauttajat opiskelivat digiboksin asennusta Oulussa

30.1.2007 19:16

Vesa Ranta

Kurssilaiset Jari Oikkanen (vas.) ja Raimo Kauhanen (oik.) kuuntelivat kouluttaja Mika Saarikiven ohjeita.

Kurssilaiset Jari Oikkanen (vas.) ja Raimo Kauhanen (oik.) kuuntelivat kouluttaja Mika Saarikiven ohjeita.

OULU. Ensimmäiset Suomen Lions-liiton kouluttamat digiauttajat aloittavat työnsä vanhusten parissa helmikuun puolivälissä. Samalla avautuu Helsingin ja Tampereen call-centerit, jotka ottavat keskitetysti vastaan asennuspyyntöjä.

"Viimeksi autoimme vanhuksia Oulun seudulla ovisilmien asennuksessa pari vuotta sitten", Matti Laukka, 59, sanoo.

Koulutettavia on koko maassa arviolta 3 000, joista puolet kuuluu Lions-järjestöön.

"Helsingin call-centeristä välitetään digiauttajia Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten alueelle ja Tampereen keskuksesta muualle Suomeen. Keskusten puhelinnumerot julkistetaan 5. helmikuuta", kertoo Suomen Lions-liiton pääsihteeri Markus Flaaming.

Valtaosan apua tarvitsevista arvioidaan olevan ikääntyneitä, yksinäisiä naisia, joiden televisio on yhdistetty kaapeliverkkoon.

Flaaming varoittaa, ettei ovea pidä avata hämärämiehille, jotka liikkuvat helpon rahan toivossa.

Call-centeriin soittanut saa tilausnumeron ja koodin. Sama numerosarja annetaan digiauttajalle. Koodia käytetään tunnisteena puolin ja toisin.

"Oikealla digiauttajalla on mukanaan liikenne- ja viestintäministeriön painattama henkilötodistus", Flaaming sanoo.

Auttaja kytkee television ja digiboksin toisiinsa ja virittää kanavat. Sen jälkeen hän laittaa paristot kaukosäätimeen ja opettaa sen käyttöä.

Digiauttaja ei kuitenkaan kiipeä katolle tekemään antennitöitä. Hän ei myöskään asenna kotiteatteria tai kajoa nauhoituslaitteisiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.