sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Dollarin kurssi laski ennätyksellisen alhaalle

11.7.2007 16:58 | Päivitetty: 11.7.2007 20:52

Yhdysvaltain dollari heikkeni keskiviikkona euroa vastaan ennätysalhaisiin lukemiin. Yhdellä eurolla sai keskiviikkona parhaimmillaan 1,378 dollaria.

Yhdysvaltain keskuspankin laaja dollari-indeksi kertoi dollarin olevan heikoimmillaan kymmeneen vuoteen. Muihin isoihin valuuttoihin verrattuna dollari on halvempi kuin kertaakaan sen jälkeen kun Keskuspankki alkoi pitää tilastoaan vuonna 1973.

Englannin punnalla sai parhaimmillaan 2,03 dollaria, mikä on enemmän kuin 26 vuoteen.

Dollarin alamäki sai alkunsa Yhdysvaltojen korkean riskin asuntolainasektorista. Rahoitusmarkkinoita on jo pitkään hiertänyt huoli niin sanotuista subprime-asuntolainoista. Ne ovat lainoja, joita tarjotaan asiakkaille, jotka perinteisin mittapuin eivät ole luottokelpoisia.

Tiistaina kaksi johtavaa luottoluokittelijaa, Moody's ja Standard & Poor's, varoitti lainamarkkinoiden riskeistä ja alensivat lainojen luottoluokituksia. Yhteensä noin 17 miljardin dollarin edestä lainoja sai alemman luokituksen tai joutui tarkkailuun.

Luottoluokittelijoiden toimenpiteet nostivat huolta siitä, että subprime-sektorin riskit ovat suurempia kuin on kuviteltu.

Osakemarkkinoiden reaktiota korosti se, että useat yhdysvaltalaiset yritykset julkaisivat tiistaina tulosvaroituksia. Taloja rakentavan DR Hortonin ja sisustusketju Home Depot'n tulosvaroitukset kertovat asuntoalan kriisistä.

Nyt Yhdysvalloissa pelätään, että asuntomarkkinoiden ongelmat heijastuvat myös alkavassa toisen neljänneksen tulosjulkistuskaudessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.