30.11.2009 16:53
BRYSSEL. EU aikoo jatkaa rahaliikenteen sanomanvälitystietojen antamista Yhdysvalloille. EU:n sisä- ja oikeusministerit päättivät asiasta maanantaina Brysselissä.
EU:n sisäisiä tilisiirtotietoja annetaan Yhdysvaltain valtiovarainministeriölle. Tarkoituksen on jäljittää terrorismin rahoitusta.
EU:n ja Yhdysvaltain uutta sopimusta aletaan soveltaa väliaikaisesti helmikuun alusta lukien. Sopimus on voimassa yhdeksän kuukautta.
Nyt pankkitiedot ovat kulkeutuneet Yhdysvaltoihin SWIFT-tiedonsiirtoverkkoa pitkin.
Käytäntö loppuu kuitenkin ensi vuoden alussa, koska SWIFT-tietoja ei tallenneta silloin enää Yhdysvaltoihin.
EU aloittaa ensi vuonna neuvottelut uuden pidempiaikaisemman sopimuksen solmimiseksi Yhdysvaltain kanssa. Tällöin myös Euroopan parlamentti pääsee osallistumaan sopimusta koskevaan päätöksentekoon.
EU:n parlamentin valta lisääntyy, koska unionin toimintaa uudistava Lissabonin sopimus tulee voimaan huomenna tiistaina.
EU-komission mukaan myös unioni on hyötynyt pankkitietojen käytöstä terrorismin torjunnassa.
Tilitietojen avulla on torjuttu Euroopassa muun muassa Al-Qaidan ja ääri-islamistien iskuja.
Yhdysvallat on luvannut käyttää pankkitietoja vain terrorismin torjunnassa. Tiedot tuhotaan viiden vuoden jälkeen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 0:59
Kotimaa | Päivitetty 0:11
Ulkomaat | Julkaistu 19:23