17.9.2009 22:29 | Päivitetty: 18.9.2009 0:40
Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt hymyilivät EU -huippukokouksen kuvaussessiossa Brysselissä.
BRYSSEL. EU-maiden johtajat tuomitsivat torstaina pankkiirien ylimitoitetut bonukset ja vaativat niiden rajoittamista tulevaisuudessa.
Brysseliin ylimääräiseen huippukokoukseensa kokoontuneet 27 päämiestä asettuivat bonustaistelussa näin yhtenä rintamana Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa vastaan.
Obama on ollut tähän asti haluton karsimaan tiukalla kädellä pankkiirien ja muiden finanssialan toimijoiden palkanlisiä.
Bonuksista tuleekin kova kädenvääntö ensi viikon torstaina ja perjantaina Yhdysvaltain Pittsburghissa pidettävässä kansainvälisessä G20-talouskokouksessa.
Torstai-iltana alkaneeseen kokoukseen saapuneet EU-johtajat sättivät kilvan pankkien ja pankkiirien ahneutta.
Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt vaati bonuskuplan puhkaisemista.
Saksan liittokansleri Angela Merkel painotti, että pankit eivät saa enää koskaan kiristää valtioita.
Bonusten vastaisen rintaman ykkösmies Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy oli jo aiemmin uhannut marssia G20-kokouksesta ulos, jos bonusasiaan ei saada tyydyttävää ratkaisua.
Jopa aiemmin Yhdysvaltoja myötäillyt Britannian pääministeri Gordon Brown vakuutti torstai-iltana, että isojen bonusten aika on lopullisesti ohi.
Finanssikriisiä oli aiheuttamassa pankkiirien ja muiden rahoitusalan toimijoiden holtiton riskinotto jättibonusten toivossa.
Viimeaikoina useat valtioiden pelastamat pankit ovat jälleen alkaneet maksaa miljoonabonuksia työntekijöilleen.
Suomen pääministeri Matti Vanhanen kertoi ennen EU-kokouksen alkua, että jäsenmaiden käsitykset bonuskysymyksestä ovat lähentyneet selvästi viime aikoina.
Vanhasen mukaan uusissa bonussäännöissä on olennaista se, että ne kitkevät ylettömän riskinoton.
Torstain huippukokouksessa bonuksista ei enää puhuttu paljoakaan. EU:n puheenjohtajamaa Ruotsi oli hionut EU:n linjan jo etukäteen niin tarkasti, että EU-johtajat päätyivät hyväksymään EU:n evästyksen G20-kokoukseen sen kummempia kinastelematta.
"Bonus-sana mainittiin kokouksessa vain kaksi kertaa", Vanhanen kertoi noin kello 23 Suomen aikaa.
EU-johtajat tulevat vaatimaan, että bonukset pitää maksaa takaisin, jos pankkien tulos romahtaa. Palkanlisien määrään voi puuttua esimerkiksi yhtiön hallintoneuvosto.
Bonusten tulee rajoittaa niin, että ne ovat kohtuullisessa suhteessa pankin voittoon tai sen maksamiin palkkoihin.
Bonuksille ei olla kuitenkaan ajamassa euro- tai dollarimääräistä absoluuttista kattoa. EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso sanoi huippukokouksen päätyttyä, että EU:n tulee ottaa bonusrajoituksen käyttöön vaikka Yhdysvallat ja muut G20-maat eivät lähtisikään mukaan.
Ranskan ulkoministeri haluaa rahoitusmarkkinat verolle 18.9.2009
EU-kokous: Epävirallinen G20 tuli jäädäkseen 18.9.2009
EU vaatii Yhdysvalloilta lisää kasvihuonekaasujen leikkauksia 18.9.2009
Ruotsi juottaa EU-kokoukselle mustaviinimarjamehua 17.9.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi