sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

EU-kokous: Epävirallinen G20 tuli jäädäkseen

18.9.2009 0:56

BRYSSEL. EU-maiden johtajien mielestä epävirallinen G20-kokous on tullut jäädäkseen ratkomaan maailman talouskriisejä. "G20:n rooli korostuu. Se on globaalin hallinnan väline", pääministeri Matti Vanhanen kertoi huippukokouksen päätyttyä.

Vielä vähän aikaa sitten Euroopassa oltiin huolissaan G20-kokouksen epädemokraattisuudesta.

G20 on täysin epävirallinen yhteenliittymä, jolla ei ole sääntöjä, sihteeristöä eikä budjettia. Sen päätösten toteuttaminen on täysin G20-jäsenmaiden hallitusten hyvän tahdon varassa.

G20 kokoontuu ensi viikolla vasta kolmatta kertaa päämiestasolla. Aiemmin G20-kokouksiin ovat menneet yksinomaan valtiovarainministerit, eivätkä kokousten tulokset ole kiinnostaneet juuri ketään.

Kiinnostus virisi nopeasti, kun G20-maiden johtajat alkoi ratkoa marraskuussa 2008 kansainvälistä talouskriisiä.

Suomi on edustettuna G20-kokouksissa vain EU:n välityksellä. Siksi Suomelle on tärkeää se, että EU lyö yhdessä lukkoon linjansa ja pysyy siinä.

EU-maista G20:aan kuuluvat vain Britannia, Ranska, Saksa ja Italia. Espanja ja Hollanti ovat päässeet G20-kokouksiin ylimääräisinä osallistujina.

Muita G20-maita ovat Argentiina, Australia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, Indonesia, Intia, Japani, Kanada, Kiina, Meksiko, Saudi-Arabia, Turkki, USA ja Venäjä. Myös EU kuuluu G20:een.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.