sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Eläkkeelle jäävien määrä kasvaa roimasti tänä vuonna

18.9.2009 4:26

Talouden taantuma yhdessä suurten ikäluokkien eläköitymisen kanssa on kasvattamassa roimasti eläkkeelle hakeutumista tänä vuonna.

Työeläkeyhtiöiden mukaan niille tulee vanhuuseläkehakemuksia jopa 30–40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tätä nykyä suomalaiset jäävät eläkkeelle keskimäärin 59,4-vuotiaina. Maan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tavoitteena on nostaa keskimääräistä eläkkeelle jäämisikää kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Vuoden 2005 alusta tullut tuorein eläkeuudistus näytti jo viittaavan noususuuntaan, mutta toista vuotta jatkunut taantuma on kääntänyt taas virran.

"Meillä on sellainen näkemys, että taloudellinen taantuma ja siihen liittyvä epävarmuus johtavat siihen, että ihmiset hakeutuvat vanhuuseläkkeelle toisin kuin hyvässä tilanteessa", työeläkeyhtiö Ilmarisen eläkejohtaja Timo Aro sanoo.

Samaa arvelee toisen suuren työeläkeyhtiön Varman eläkejohtaja Jyrki Rasi. Hänen mukaansa iso osa lisääntyneistä eläkehakemuksista selittyy sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien vanhenemisella, mutta "kyllä näissä luvuissa jonkin verran näkyy myös työllisyyden heikkeneminen", hän sanoo.

Yksityisaloilla vanhuuseläkkeelle voi päästä 63–68-vuotiaana. Yli 63-vuotiaiden työntekoa kannustetaan normaalia suuremmalla eläkekertymällä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.