16.5.2009 5:45 | Kommentit
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) yrittää estää tietosuojavaltuutetun tarkastusoikeuden yrityksissä ja yhteisössä, joissa ryhdytään Lex Nokian nojalla seuraamaan työntekijöiden sähköpostiliikenteen tunnistamistietoja.
Etujärjestön mielestä tietosuojavaltuutetulle ei saisi antaa tarkastusoikeutta, koska tällaista oikeutta ei ole sähköisen viestinnän tietosuojalaissa säädetty, kirjoittaa EK:n lakimies Mikko Nyyssölä sähköpostiviestissään, joka on lähetty useille asiaa koskevan asetuksen valmisteluun osallistuneille.
Laissa sanotaan, että tietosuojavaltuutetun maksullisista toimenpiteistä ja maksujen suuruudesta päätetään oikeusministeriön asetuksella.
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) tyrmää etujärjestön näkemyksen.
"Tietosuojavaltuutetulla on tietenkin tarkastusoikeus. Oikeus perustuu yksiselitteisesti henkilötietolakiin. Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnöstä selviää, että myös eduskunta on asian näin ymmärtänyt", Brax sanoo.
EK:n mielestä tarkastusoikeus on ongelmallinen myös siksi, että se antaisi tietosuojavaltuutetulle poliisia suuremmat valtuudet.
"Meidän toimivaltamme perustuu suoraan henkilötietolakiin. Ei olisi ollut mitään järkeä kirjoittaa jo olemassa olevasta toimivallasta erikseen sähköisen viestinnän tietosuojalakiin", tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sanoo.
Aktiivisesti asiassa on toiminut myös liikenne- ja viestintäministeriö, jossa kiistelty Lex Nokia valmisteltiin. Ministeriö on tietosuojavaltuutetun tarkastusoikeudesta samaa mieltä kuin EK.
"Tarkastusoikeudesta ei ole säädetty laissa. Jos tarkoitus on mennä yritykseen tekemään tarkastuksia, se olisi pitänyt kirjoittaa lakiin", sanoo neuvotteleva virkamies Sanna Helopuro liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Oikeusministeriössä ja tietosuojavaltuutetun toimistossa on ihmetelty liikenne- ja viestintäministeriön aktiivisuutta asiassa.
Helopuro perustelee ministeriön toimeliaisuutta sillä, että lain ohjaaminen ja kehittäminen kuuluvat liikenne- ja viestintäministeriölle.
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas) painottaa, että viestintäministeri Suvi Lindén (kok) lupasi eduskunnalle, että lain noudattamista seurataan tarkasti ja siitä annetaan selvitys eduskunnalle.
"Eihän tämä tavoite toteudu, jos tietosuojavaltuutetulla ei olisi tarkastusoikeutta", Korhonen sanoo.
Samaa mieltä on Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää.
"Laki sääntelee asioita, jotka kuuluvat tietosuojavaltuutetulle. Olisi täysin epäjohdonmukaista, jos alan ainoa valvova viranomainen rajattaisiin pois Lex Nokian valvonnasta. Tällöin kukaan ei valvoisi lain noudattamista", Mäenpää arvioi.
Oikeusministeriö on pyytänyt maksuasetuksesta lausuntoja useilta etujärjestöiltä ja yliopistoilta, kuntaliitolta, valtiovarainministeriöltä, opetusministeriöltä ja liikenne- ja viestintäministeriöltä.
Ainoa yritys, jolta lausunto asetuksesta on pyydetty, on matkapuhelinjätti Nokia.
EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen ja lakimies Mikko Nyyssölä eivät vastanneet perjantaina lukuisiin soittopyyntöihin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi