sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Elisa lakkautti yllättäen tv-ohjelmien tallennuspalvelunsa

10.2.2010 6:00

Puhelinyhtiö Elisa lakkauttaa kolme kuukautta sitten avaamansa tv-ohjelmien automaattisen tallennustoiminnon, joka on osa laajempaa internet-televisiopalvelua.

Kyseessä on tallennuspalvelu, joka pitää nauhoitettuna kaikkien tv-kanavien kaikki ohjelmat 36 tunnin ajan. Käyttäjä voi katsoa näitä ohjelmia haluamanaan aikana.

Tallennus alkaa, kun käyttäjä ryhtyy asiakkaaksi.

Yhtiö ei kerro toiminnon lakkauttamisen syytä.

Tämäntyyppisiä palveluita kuitenkin ympäröi juridinen kärhämä. Mediayhtiöt ja tekijänoikeuksia valvovat järjestöt tekivät viime kesänä kilpailevasta tv-tallennuspalvelusta tutkintapyynnön poliisille.

Kyseinen TVkaista-palvelu tarjoaa katsottavaksi suomalaisten pääkanavien kaikki ohjelmat, jotka ovat ilmestyneet kahden viikon aikana. Tallennus alkaa, kun asiakas ryhtyy palvelun käyttäjäksi.

Periaate on pitkälti sama kuin Elisan palvelussa, tallennusaika vain pitempi.

Tutkintapyynnön tekijöiden mielestä palvelu toimii ilman tekijänoikeuden haltijoiden lupaa.

Medialeiri hakee TVkaistasta ennakkotapausta, jonka perusteella päätetään, kuinka muihin samankaltaisiin palveluihin suhtaudutaan.

36 tunnin tallennuksesta on tullut käyttäjiltä valtaosin positiivista palautetta, kertoo Elisan palveluliiketoiminnan johtaja Mikael Rönnblad.

Miksi sitten palvelu lakkautettiin?

"Siihen on monta syytä", Rönnblad sanoo erittelemättä tarkemmin.

Hän ei myönnä eikä kiellä, että meneillään oleva TVkaista-poliisitutkinta olisi vaikuttanut asiaan.

Hän sanoo, että kyseessä oli tv-palvelun kokeellinen "beta"-ominaisuus.

Toiminto poistuu Elisa Viihde -netti-tv-palvelusta maaliskuussa. Se tuli käyttöön marraskuun alussa, joten palvelu jäi lyhytikäiseksi.

Viihde-palvelupakettiin täytyy sitoutua kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Elisa kertoi asiakkaille tallennustoiminnon lakkauttamisesta tiistaina. Iltapäivällä Elisan keskustelufoorumilla oli useita viestejä pettyneiltä palvelun käyttäjiltä.

"Juurikin toissa päivänä tilasin Elisa Viihde paketin pitkältikin tuon 36 tunnin jatkuvan tallennuksen ansiosta. Tästähän oli juttua etusivulla sekä asiakaspalvelussa että puhelimessa tästä mainitsivat", kirjoitti eräs käyttäjä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.