21.9.2011 5:30
Stephen Elop korostaa, että suuret strategiset muutokset vievät aikaa.
Matkapuhelimia valmistavan Nokian toimitusjohtajan Stephen Elopin mukaan helmikuussa esitelty uusi strategia on täydessä loistossaan runsaan vuoden kuluttua.
Esimakua saadaan viimeisellä vuosineljänneksellä, jolloin ensimmäisen Windows-puhelimen pitäisi olla valmis.
Hän korostaa, että suuret strategiset muutokset vievät aina aikaa. Niitä ei voi tehdä kertarysäyksellä.
Jotain vihiä tulevasta hän sentään suostuu kertomaan: kannattaa seurata tarkasti sitä, miten kartta- ja paikannusyhtiö Navteq siirretään tiiviimmäksi osaksi Nokiaa.
"Vuoden kuluttua ihmiset huomaavat uuden kolmen pilarin strategian käytännössä, ja silloin kaikki sopeutustoimet on tehty eli uusi organisaatio on täydessä iskussaan. Voin luvata, että tuomme markkinoille uusia keksintöjä ja ominaisuuksia, joista emme ole vielä kertoneet mitään", Elop sanoo.
Kolmen pilarin strategiassa Nokia keskittyy älypuhelimiin, peruspuhelimiin ja tulevaisuutta varten tehtäviin investointeihin.
Suuri osa sijoittajista pitää Nokian tulevaisuudennäkymiä huomattavasti Elopia synkempinä.
Vuoden aikana yhtiön osakkeen arvo on romahtanut yli 40 prosenttia.
Markkinatutkimusyhtiö Strategy Analyticsin mukaan Nokia markkinaosuus älypuhelimissa on vajonnut vuodessa 43 prosentista 17 prosenttiin.
Googlen ja Applen käyttöjärjestelmät ovat kiilanneet Nokian Symbian-käyttöjärjestelmän ohitse.
Stephen Elopin haastattelu kokonaisuudessaan keskiviikon Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi