7.6.2010 16:18
VR saa neljä uutta makuuvaunua kesä–heinäkuun aikana.
VR:n ensimmäiset uudet, vihreät makuuvaunut lähtevät liikenteeseen tänä kesänä. Ne ovat käytettävissä lisävaunuina Kemijärven-yöjunassa jo kesäkuussa. Vakituiseen käyttöön vaunut tulevat loppukesästä yöjuniin P 266 ja P 273 Helsingin ja Rovaniemen välille, kun makuuvaunujen käytössä tarvittavien konduktöörivaunujen muutostyöt ovat valmistuneet.
VR saa kaikkiaan neljä uutta makuuvaunua kesä–heinäkuun aikana. Loput 16 vaunua tulevat liikenteeseen vaiheittain kesään 2011 mennessä. Uudet makuuvaunut ovat kaksikerroksisia, ja niiden varustelu on pääosin samanlainen kuin vuonna 2006 hankituissa kaksikerrosmakuuvaunuissa.
Uusiin vaunuihin on kuitenkin VR:n mukaan tehty useita pieniä parannuksia. Muun muassa wc-tiloissa on hajunpoistolaitteet, alakerran hytteihin on lisätty pienet pöydät ja vaunujen invahytissä on kaksi pistorasiaa: katkoton pistorasia hengityslaitetta varten ja niin sanottu katkeava esimerkiksi pyörätuolin akun lataamista varten.
Kaksikerrosmakuuvaunuissa on 19 ilmastoitua kahden hengen hyttiä ja 38 vuodepaikkaa. Alakerran kaksi vierekkäistä hyttiä voi yhdistää välioven avulla yhdeksi.
Yläkerran kahdeksassa hytissä on oma wc ja suihku. Makuuvaunujen kylkiä koristavat pöllöt öisessä suomalaismaisemassa. Ajatus junanvaunujen visuaalisesta ilmeestä on saanut alkunsa VR:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteistyöstä suomalaisen maiseman kunnostamiseksi.
VR alkoi siirtyä vihreään yritysilmeeseen keväästä 2009 alkaen. Tänä vuonna uuden värin saa vielä noin 20 vaunua ja kaksi kokonaista Pendolinoa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi