perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Euroalueen työttömyys kipusi kymmenen vuoden huippuunsa

1.9.2009 19:46

Bryssel. Euroalueella on enemmän työttömiä kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen.

EU:n tilastot osoittavat, että yhteisvaluutta euron maissa oli heinäkuussa kaikkiaan yli 15 miljoonaa työtöntä, mikä nosti työttömyysasteen 9,5 prosenttiin. Euroalueeseen kuuluu 16 maata.

Työttömyyden varoitetaan yhä kasvavan, vaikka merkkejä talouden elpymisestä on jo esillä.

"Uskomme, että talouskasvu pysyy liian heikkona tuottaakseen uusia työpaikkoja aina vuoden 2010 puoliväliin asti", arvioi ekonomisti Howard Archer IHS Global Insight -yhtiöstä.

Koko Euroopan unionin alueen työttömyys oli yhdeksän prosenttia.

Vähiten työttömiä oli Hollannissa, jossa työttömyysprosentti oli 3,4. Espanja jäi EU-maiden hännänhuipuksi 18,5 prosentin työttömyydellä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.