27.8.2010 4:55
Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg ei ole kommentoinut yhteisöpalvelun mahdollista pörssiin listautumista.
Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook paisuu kuin ilmapallo. Financial Times julkaisi keskiviikkona arvion, jonka mukaan yhtiön arvo on tällä hetkellä 26,7 miljardia euroa jälkimarkkinoilla.
Se on paljon verrattuna esimerkiksi siihen, että pörssilistautuneen internet-huutokauppayhtiö Ebayn markkina-arvo on 23,8 miljardia euroa ja nettiyhtiö Yahoon markkina-arvo 14,5 miljardia euroa.
Listautumattoman verkkoyhtiön arvon määrittäminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista.
Tiedot yrityksen taloudesta eivät ole julkisia ja siksi Facebookin arvon määrittämisessä on nojauduttava yhtiön julkisuuteen kertomiin tietoihin ja muihin olennaisiin asioihin, kuten käyttäjämääriin.
Facebookin liikevaihto oli uutistoimisto Reutersin mukaan viime vuonna noin 633 miljoonaa euroa. Tähän mennessä yhtiö on pyörinyt sijoittajiensa pääomalla.
Facebookin listautumisella pörssiin on spekuloitu jo hyvän aikaa. Yhtiö ei itse kommentoi asiaa suoraan.
Yhtiön osakkeita omistavat sen nykyiset ja entiset työntekijät sekä sijoittajat. Osa myy jo kärsimättömänä omistuksiaan toissijaisilla markkinoilla.
Facebook pyrkii hyötymään listautumisensa viivyttämisestä, sillä yhtiön tavoitteena on kerätä yhä enemmän käyttäjiä ja mainostajia.
Lisää aiheesta perjantain Helsingin Sanomissa
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi