keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Facebook ilmoittaa mainostajilleen ylisuuria käyttäjämääriä

12.5.2009 11:35

Helsingin Sanomien selvityksen mukaan netin yhteisöpalvelu Facebook arvioi joitakin mainostajille ilmoittamiaan käyttäjämääriä selvästi yläkanttiin.

Mainostaja voi näin ollen luulla maksamansa mainoksen kohderyhmää selvästi suuremmaksi kuin se todellisuudessa on.

Kun mainostaja jättää Facebookiin ilmoituksen, sivusto arvioi, kuinka monta käyttäjää ilmoitus tavoittaa tietyllä alueella tai halutussa ikäryhmässä.

Sivusto laski viime tiistaina, että 562 020 helsinkiläistä käyttää Facebookia. Helsingissä asuu 578 000 ihmistä. Toisin sanoen Facebook arvioi, että 97 prosenttia pääkaupunkilaisista – sylivauvasta vanhainkotilaisiin – on palvelun jäseniä.

Luku vaikuttaa suurelta, koska Facebookin mukaan kaikista suomalaisista palvelua käyttää vain noin viidennes.

Norjassa luvut tuntuvat olevan vieläkin enemmän metsässä. Sikäläisen tilastokeskuksen mukaan 18–24-vuotiaita norjalaisia on noin 423 000. Facebook arvioi kuitenkin pystyvänsä näyttämään mainoksia peräti 690 640:lle 18–24-vuotiaalle norjalaiselle.

Norjalaisista nuorista aikuisista joka ikinen olisi siis rekisteröitynyt Facebookiin – ja puolet peräti kahteen kertaan.

Facebookin ohjetekstin mukaan arviot perustuvat kahteen asiaan. Käyttäjän profiilissaan ilmoittamiin tietoihin sekä käyttäjän IP-osoitteeseen, joka on verkossa olevan tietokoneen yksilöivä numerosarja.

On toki teoriassa mahdollista, että ulkopaikkakuntalaiset ilmoittavat olevansa helsinkiläisiä tai ulkomaalaiset norjalaisia. Ja ihmisethän luovat käyttäjätilejä nykyään jopa lemmikeilleen.

Mutta voivatko tällaiset väärinkäytökset johtaa kymmenien- tai satojentuhansien käyttäjämäärien heittoihin Suomen tai Norjan mittakaavassa? Ja jos voivat, ovatko tekaistut tilitkään sellaisia, joita mainostajat kaipaavat?

Teknillisen korkeakoulun tietoliikenneohjelmistojen tutkijan Timo Kiravuon mukaan ongelma voi olla myös tekninen.

IP-osoitteen avulla voi paikallistaa käyttäjän, mutta se ei aina suju tarkasti.

"Se riippuu työkaluista. Niitä on hyviä ja huonoja. On paha sanoa syytä ongelmaan, kun ei tiedä, miten Facebook tiedon päättelee."

HS lähetti Facebookin viestintäosastolle useita haastattelupyyntöjä aiheesta.

Lopulta vastaus tuli sähköpostitse. Vastaus on käännetty englannin kielestä: "Facebookin mainostyökalu arvioi sivuston käyttäjämääriä markkinoijia varten. Tämä informaatio on todistetusti äärimmäisen hyödyllistä menestyksekkäiden mainoskampanjoiden rakentamiseksi Facebookissa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.