perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Fennovoima kiistää epäilyt: Rahoitus täysin kunnossa

2.3.2009 21:28

Kilpailijoiden ei tarvitse huolehtia Fennovoiman ydinvoimahakemuksen rahoitusratkaisusta. Se on kunnossa, ja kukin osakas huolehtii rahoituksesta oman omistusosuutensa mukaisessa suhteessa, vakuuttaa Fennovoiman viestintäjohtaja Pasi Natri.

Kolmannes Fennovoiman omistuksesta on saksalaisella E.ON:lla, kolmannes suomalaisilla teollisuusyrityksillä ja kolmannes sellaisilla energiayhtiöillä, joilla ei ole nyt omaa sähköntuotantoa tai sitä on hyvin vähän.

"Suomalaiset osakkaamme ovat sellaisia, jotka todella tarvitsevat tätä tuotantoa ja ovat valmiita siitä myös maksamaan rahoitusaikana."

Investointiin ei tietenkään lähdettäisi, jos sitä ei pidettäisi kannattavana.

Natri huomauttaa, että yksin viime vuonna Fennovoiman suomalaiset osakkaat maksoivat Fortumille ja muille tukkusähkön tuottajille yhteensä 600 miljoonaa euroa ylimääräistä verrattuna siihen tilanteeseen, että näillä olisi ollut omakustannusperiaatteella toimiva 1 600 megawatin voimala käytössään.

"Kyseessä oli siis yksi vuosi. Tästä voi päätellä investoinnin kannattavuutta."

Jos laitos tulisi maksamaan arvioidun maksimimäärän eli kuusi miljardia euroa, saksalaisen E.ON:n osuus rahoituksesta olisi kaksi miljardia.

Se on iso raha, mutta ei E.ON:n kokoiselle yhtiölle ratkaiseva. Sen investointiohjelman arvo vuosille 2008–10 on yhteensä 50 miljardia euroa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.