9.2.2010 10:18
toluca. Meksikossa voitaisiin valmistaa 130 000 Fiat 500 -henkilöautoa vuodessa, mikä puolestaan voisi auttaa selvitystilassa amerikkalaisen autonvalmistajan Chryslerin jaloilleen, Fiatin toimitusjohtaja Sergio Marchionne sanoi maanantaina.
Chryslerin Mexico Cityssä sijaitseva tehdas alkaa valmistaa Fiat 500 -mallin autoja joulukuussa Yhdysvaltain ja Latinalaisen Amerikan markkinoille, Marchionne kertoi.
Marchionne on myös Chryslerin johtaja. Chrysler siirtyi Fiatin hallintaan, kun se meni Yhdysvallan liittovaltion ohjauksessa vararikkoon viime vuoden kesäkuussa. Chrysler pyrkii nyt maksamaan Yhdysvaltain liittovaltiolta saamansa lainat takaisin.
Fiat 500 on uusi versio aiemmasta ikonisesta Fiat 500 -mallista. "Se on yksi esimerkki siitä osaamisesta, jota Fiatilla on pienissä ja keskikokoisissa ajoneuvoissa samoin kuin polttoaineen kulutusta vähentävässä tekniikassa. Näillä tekijöillä on merkittävä osuus Chryslerin nostamisessa takaisin menestykseen", Marchionne sanoi Tolucan kaupungissa, jonne uusi tuotantolinja rakennetaan. Investoinnin arvo on 550 miljoonaa euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi