12.3.2010 19:36
Lehman Brothersin entinen toimitusjohtaja Richard Fuld kävi Yhdysvaltain kongressin kuultavana mielenosoittajien saattelemana lokakuussa 2008.
new york. Kansainvälisen finanssikriisin laukaisseen investointipankki Lehman Brothersin viime vuosista on saatu uutta tietoa. Lehman Brothers turvautui kirjanpitokikkailuun ja oli maksukyvytön jo viikkoja ennen kuin se hakeutui konkurssiin syyskuussa 2008, yhdysvaltalaisen tuomioistuimen asettaman selvitysmiehen raportti kertoo.
Raportin mukaan varsinaisista laajamittaisista väärinkäytöksistä on kuitenkin vain niukasti näyttöä.
Raportissa on myös tulenarkoja syytöksiä, jotka liittyvät Repo 105 -nimiseen kirjanpitokikkaan. Repo 105 -järjestelyllä Lehman Brothers siirsi taseensa ulkopuolelle piiloon 50 miljardin dollarin arvosta velkoja ja saatavia.
Raportin mukaan Kikka oli ollut käytössä vuodesta 2001 lähtien. Siitä ei kerrottuja rahoitusmarkkinoita valvoville viranomaisille tai sijoittajille.
Kikan avulla Lehman antoi mielikuvan, että supisti velkojensa määrää, vaikka se ei todellisuudessa tehnyt niin.
Myös vuonna 2001 skandaalinkäryiseen vararikkoon mennyt energiayhtiö Enron käytti samanlaisia järjestelyitä, joilla se siirsi velkojaan piiloon taseen ulkopuolelle.
Lue lisää Lehman Brothersin konkurssin taustoista lauantain Helsingin Sanomista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi