11.4.2006
Suomen kantaverkosta vastaavan Fingridin mukaan kiistellyn tuhannen
megawatin merikaapelin vetäminen Venäjältä Suomeen vaatisi ainakin kahden
miljardin euron investoinnit Suomen sähköverkkoon ja varavoimaan.
"Se vastaisi koko Suomen kantaverkon nykyarvoa, eikä se silti takaisi järjestelmän toimintaa", Fingridin toimitusjohtaja Timo Toivonen sanoi maanantaina.
Kantaverkkoyhtiö vastustaa jyrkästi venäläisen United Powerin hanketta rakentaa Suomeen uusi tuhannen megawatin sähkönsiirtoyhteys. Toivosen mukaan Pietarin seudulla kasvava sähköpula lisää merkittävästi riskiä, että suurhäiriö katkaisisi sähkön vientiyhteydet Suomeen aika ajoin kokonaan.
Nykyisen tuhannen megawatin siirtolinjan katkeamiseen on varauduttu ja sen järjestelmä vielä kantaisi.
"Mutta uuden kaapelin myötä Suomeen tulisi kerralla 2000 megawatin muutos, jota järjestelmä ei millään kestäisi", Toivonen sanoi.
Hänen mukaansa on epävarmaa, saadaanko sähköä Venäjältä muutenkaan luvattuja määriä. Pietarin alueen sähkönkulutus kasvaa viisi prosenttia vuosittain, ja sähköpula pahenee koko ajan.
Viime talvena Venäjä rajoitti sähkönvientiä Suomeen monta kertaa pahimmillaan alle puolen tunnin varoitusajalla.
"Se oli meille suuri järkytys. Olimme uskoneet, että tälle tielle Venäjä ei lähtisi. Olemme käyneet syvällisiä keskusteluja venäläisten kanssa asiasta, eivätkä he luvanneet olla toistamatta tapahtunutta", Toivonen kertoi.
Toivosen mukaan kaapelin rakentamiselle olisi edellytyksiä vasta, kun Pietarin alueelle saadaan paljon lisää sähkövoimaa.
"Suunnitelmia on, mutta niiden toteuttaminen vie paljon aikaa ja rahaa."
Toivonen myös ihmettelee, ettei kaapelin rakentaja ole ollut hankkeesta lainkaan yhteydessä Venäjän kantaverkkoon. Jos kaapelia ei yhdistetä verkkoon, ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi sen vetäminen suoraan Sosnovyi Borin ydinvoimalasta.
"Se olisi Suomen sähköjärjestelmän kannalta parempi, mutta siihen liittyy muita teknisiä ja ydinturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä", Toivonen totesi.
Toivonen puolustautui maanantaina Fingridiä vastaan esitettyjä puolueellisuussyytöksiä vastaan. Fingridin on julkisuudessa epäilty edustavan kaapeliasiassa pääomistajiensa Pohjolan Voiman ja Fortumin tahtoa. Sähkön lisätuonti voisi laskea sähkön hintaa ja syödä omistajayhtiöiden voittoja.
Toivonen kiisti jyrkästi omistajien puuttumisen päätöksentekoon.
"Tämä asia ei ole kertaakaan ollut Fingridin hallituksen esityslistalla, eikä tätä myöskään sinne tuoda. Valtiolla on omistajana edustaja hallituksessa, lisäksi puolueettomuutta valvoo viranomainen, Energiamarkkinavirasto."
Toivonen kiisti myös väitteen, että Fingrid rahoittaisi Venäjän-sähköntuonnin maksuilla kantaverkon investointeja ja subventoisi näin osaltaan kotimaisten yhtiöiden maksuja. Toivosen mukaan tuonti on hinnoiteltu niin, että hinnat kattavat toiminnan kulut. Enempää ei peritä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi