27.3.2009 16:09
Finnairin talousviestinnästä ja sijoittajasuhteista vastaava Taneli Hassinen esitteli perjantaina uuden Airbus A330:n liikemiesluokan matkustamoa lehdistölle.
Finnair esitteli perjantaina julkisuuteen ensimmäisen Airbus A330-koneensa. 271 matkustajaa kuljettava, noin sata miljoonaa euroa maksanut kone on tarkoitettu yhtiön kaukoliikenteen runkoreiteille.
Ensimmäiset maksavat matkustajat kyyditään kuitenkin ensi viikolla Ouluun ja Kittilään. Varsinaiselle työmaalle, Helsingin ja New Yorkin välille, kone lähtee huhtikuun 6. päivänä.
A330 on voimakkaasti kaukoliikenteeseen panostaneen Finnairin ensimmäinen kaksimoottorinen reittikone. Sen edeltäjissä on ollut ja on joko kolme (DC-10 ja MD-11) tai neljä (DC-8, A340) moottoria.
Kaksimoottorisuudella haetaan nykypäivänä niin kovin tärkeitä säästöjä. A330 polttaa noin viidenneksen vähemmän polttoainetta kuin MD-11.
"Tämä on useimmille reiteille jopa taloudellisempi kuin A340. Polttoainetta kuluu tunnissa 500 kiloa vähemmän. Kun kone tavanomaisena työpäivänä lentää jopa 20 tuntia, säästö on merkittävä", sanoo Finnairin Airbus-ryhmän päälentäjä Pekka Peräkylä.
Säästö tulee nimenomaan moottoreista. A330:n runko ja siipi on identtinen A340:n kanssa.
Kaksimoottorisuus aiheuttaa kuitenkin muutoksia lentotoiminnassa noudatettaviin sääntöihin.
Moottorihäiriön varalta kone ei saa näiden niin kutsuttujen ETOPS-sääntöjen mukaan missään vaiheessa lentää liian kauas varakentästä. A330:n osalta raja on kolmen tunnin lentomatka yhdellä moottorilla.
Normaalioloissa sääntö ei rajoita Finnairin operaatioita, mutta rajoituksia voi Peräkylän mukaan tulla esimerkiksi siinä tapauksessa, että huono sää sulkee jonkun varakentistä.
Uusi A330 on ensimmäinen kone, joka on sisustettu Finnairin uusiin, vaaleisiin väreihin. Olemassa olevien koneiden sisustukset muutetaan huoltojen yhteydessä ensi vuoden alusta alkaen ja koko laivasto on uudessa, silmää rauhoittavassa kuosissa parin vuoden kuluttua.
Finnairille tulee tänä vuonna kaikkiaan viisi ja ensi vuonna kolme nyt esitellyn kaltaista konetta. Niiden edeltäjät, MD-11-koneet, poistuvat rivistä sitä mukaa kun niiden vuokrasopimukset umpeutuvat.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi