1.9.2010 11:32
Verkkojätit Google ja Amazon suunnittelevat molemmat verkkoon uutta palvelua, jonka kautta voisi maksua vastaan katsoa elokuvia tai tv-ohjelmia.
Myös Applen uskotaan laajentavan palveluaan.
Yhtiöiden kerrotaan neuvotelleen suurten Hollywood-studioiden tai tv-yhtiöiden kanssa oikeuksista.
Teknologiablogi Mashablen mukaan hakukoneyhtiö Googlen palvelu pyritään julkaisemaan vuoden loppuun mennessä, aluksi pelkästään Yhdysvalloissa. Palvelu tulisi nykyisen videopalvelu YouTuben yhteyteen tai osaksi sitä. Google omistaa YouTuben.
Kuluttajat vuokraisivat Googlen palvelusta ohjelmia ja maksaisivat niistä viisi dollaria kappaleelta. Financial Timesin haastattelemien nimettömien lähteiden mukaan Google on neuvotellut suurien tuotantoyhtiöiden kanssa jo kauan, mutta neuvottelut ovat nyt saaneet uutta vauhtia.
Google on jo testannut uutta palvelua julkisesti. Ensimmäisessä testissä mukana oli Sundancen elokuvajuhlien filmejä. Testi ei vielä ollut taloudellinen menestystarina.
Verkkokirjakauppa Amazon puolestaan pyrkii rakentamaan mallin, jossa kuluttaja maksaisi palvelun tilauksesta ja saisi näin oikeuden katsella elokuvia ja tv-ohjelmia verkosta. Amazon vuokraa jo nykyisin yksittäisiä tv-ohjelmia kertamaksua vastaan.
Wall Street Journalin mukaan Amazonin palvelu tarjoaisi etenkin vanhempia elokuvia ja tv-sarjoja. Palvelu toimisi siis hieman samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa suosittu Netflix.
Kolmas teknologiajätti Apple on sekin samoilla apajilla. Applen odotetaan keskiviikkona tiedottavan Foxin ja CBS:n kanssa tehdystä sopimuksesta, joka toisi näiden yhtiöiden ohjelmia vuokrattavaksi iTunesin kautta.
Applen iTunesin kautta voi Yhdysvalloissa nykyisinkin vuokrata monia elokuvia ja tv-ohjelmia.
Mashablen postaus Googlesta (englanniksi)
The Wall Street Journalin artikkeli Amazonista (englanniksi)
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi