sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Google raotti ovea hakukoneen uumeniin Summassa

15.1.2010 0:08

Antti Johansson / HS

Googlen tietoliikennekeskus tulee vanhaan Stora Enson Summan paperitehtaan tiloihin Haminaan.

Googlen tietoliikennekeskus tulee vanhaan Stora Enson Summan paperitehtaan tiloihin Haminaan.

Hamina. Hakukoneyhtiö Google on raottanut salaisuuden verhoa ja järjestänyt harvinaisen kiertokäynnin palvelinkeskukseen, jota se rakentaa Stora Enson entiseen paperitehtaaseen Summassa.

Työt ovat alkuvaiheessa ja tehdas vielä tyhjillään.

Vuoden päästä siellä hurisee jo neliömetrikaupalla litteitä, päällekkäin pinottuja palvelimia. Ne varastoivat monenlaista tietoa, jota Googlen hakukone ja muut verkkopalvelut tarvitsevat toimiakseen.

Yhtiöllä on tällaisia keskuksia ympäri maailmaa, mutta harvoin se edes kertoo niistä.

Suomessa yllätyttiin perinpohjin, kun Stora Enso helmikuussa 2009 kertoi myyneensä Summan tehtaan 40 miljoonalla eurolla Googlelle. Metsäyhtiö vaihtuu hakuyhtiöön, mikä ajanhengen kiteytymä!

Montako palvelinta halliin tulee?

"Tuhansia", palvelinkeskuksista vastaava johtaja Joe Kava sanoo.

Toimivatko Googlen palvelut nopeammin vaikkapa Helsingissä, kun lähin palvelinkeskus sijaitsee Haminassa?

"Vaikea sanoa. Käyttäjä tuskin huomaa kymmenen millisekunnin eroa."

Etsittekö palvelinkeskukseen työntekijöitä Suomesta?

"Ehdottomasti, täällä on erinomaisia kandidaatteja."

Minkä alueen nettikäyttäjiä palvelimet palvelevat?

"Ei voi sanoa."

Konesali on suomalaisille jo lähes kansallinen ylpeydenaihe, mutta sen työllistävä vaikutus jää pieneksi.

Kun palvelinkeskus on täydessä toiminnassa, se työllistää 50 ihmistä. Tämä on vähän verrattuna siihen, paljonko uusiotyöpaikkoja moniin muihin lakkautettuihin paperi- ja sellutehtaisiin on saatu.

Esimerkiksi Voikkaan paperitehdas on muunnettu yritystiloiksi, ja siellä toimivat firmat työllistävät nyt 200 ihmistä. Kajaanin paperitehtaan tiloissa toimiva "yrityspuisto" työllistää nyt noin 250 henkeä.

Google käyttää investointihankkeeseen 200 miljoonaa euroa. Suuri osa kuluu esimerkiksi palvelinhankintoihin.

Oliko sittenkään lottovoitto saada palvelinkeskusta Suomeen? Onko Summa vain hakukoneyhtiön pölyinen takahuone?

Tärkein hyöty Suomelle on mainehyöty, vakuuttaa Suomeen sijoituksia houkuttelevan Invest in Finland -yhtiön kehitysjohtaja Jari Ängeslevä.

Yhä useampi kansainvälinen yritys on kiinnostunut Suomesta sen jälkeen, kun Google astui tänne takajalallaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.