18.1.2011 17:25
Metsäyhtiöitä vetää Etelä-Amerikkaan erityisesti edullinen raaka-aine ja työvoima. Pellervon taloustutkimuksen metsäekonomisti Matleena Kniivilä uskoo, että metsäteollisuuden suurinvestoinnit saavat jatkoa Stora Enson tulevan Uruguayn-sellutehtaan jälkeenkin.
"Puun kasvatus on selvästi tehokkaampaa, sillä puu kasvaa Etelä-Amerikassa selvästi nopeammin kuin esimerkiksi Suomessa. Myös työvoimakustannukset ovat halvemmat kuin Euroopassa", Kniivilä selittää metsäteollisuuden kiinnostuksen syitä.
Eukalyptussellua tuottava tehdas saa raaka-aineensa pääasiassa Stora Enson ja sen kumppanin, chileläisen metsäyhtiön Araucon puuviljelmiltä.
Kniivilän mukaan Uruguay maana tarjoaa suhteellisen vakaan toimintaympäristön, vaikka kiistoja on ollut esillä julkisuudessa. UPM:n nykyisin omistama entinen Metsä-Botnian sellutehdas Uruguayssa aiheutti aikoinaan diplomaattisen kahakan naapurimaan Argentiinan kanssa. Kniivilä kuitenkin pitää esimerkiksi Venäjää huomattavasti arvaamattomampana valintana kuin kehittyneimpiä Latinalaisen Amerikan maita.
Suuntaus kohti etelää on osa laajempaa metsä- ja paperiteollisuuden mullistusta. Kysyntä kasvaa Aasiassa. Sellua laivataan pitkiäkin matkoja Etelä-Amerikasta Aasiaan ja Eurooppaankin.
"Uruguaysta sellua viedään moneen paikkaan, mutta Aasia on varmasti yksi keskeinen markkina. Kiinassa kysyntä kasvaa paljon, eikä maa ole sellun suhteen omavarainen", Kniivilä kertoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi