perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Helsinki, Vantaa ja Espoo hankkivat kouluihin tietotekniikkaa

27.3.2010 21:00

Pääkaupunkiseudun opetustoimissa panostetaan lähivuosina koulujen tieto- ja viestintätekniikkaan.

Esimerkiksi Helsinki käyttää tänä vuonna 1,8–2 miljoonaa euroa koulujen tietoteknisten valmiuksien kohentamiseen.

Tavoitteena on, että kaikissa koululuokissa olisi tietokone, videotykki ja dokumenttikamera vuoden 2011 loppuun mennessä.

"Tällä hetkellä noin kaksi kolmasosaa luokista on varusteltu. Kaikissa kouluissa on ainakin yksi luokka, jossa varustelu on tätä päivää", kertoo Helsingin opetusviraston tietohallintopäällikkö Hannu Suoniemi.

Samassa yhteydessä kouluihin asennetaan myös langaton yhteys.

Espoossa on panostettu lukioihin. Niissä on vastaavat laitteet kaikissa luokissa. Peruskoululuokista ne löytyvät hieman yli puolesta.

Oppimisympäristöjen vastuualuepäällikkö Asko Lippo arvioi, että Espoon kaikki luokat varustellaan kolmessa–neljässa vuodessa.

Vantaalla koulut ovat voineet tehdä hankintoja myös itsenäisesti, tieto- ja viestintätekniikan asiantuntija Anna Österman Vantaan Sivistysvirastosta kertoo.

Laitteita hankitaan hänen mukaansa erityisesti peruskorjattaviin ja uusiin kohteisiin, joihin asennetaan myös älytaulut kaikkiin opetustiloihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.