7.6.2010 14:57 | Päivitetty: 7.6.2010 18:18
Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n valtuuskunnan johtaja Lorenzo Figliuoli esittelee IMF:n laatiman Suomen taloutta koskevan arvion.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF suosittelee kymmenen vuoden sopeutusohjelmaa Suomen julkiseen talouteen. Väestön ikääntymisestä johtuva julkisen talouden kestävyysvaje pitäisi IMF:n Suomen maatutkijoiden mukaan poistaa vuoteen 2020 mennessä.
Suomen viranomaisille maanantaina luovutetussa raportissa suositellaan sopeutuksen aloittamista ensi vuonna. Julkisen talouden sopeutuksen pitäisi olla suuruudeltaan 0,5-0,8 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Raporttia oli maanantaina Helsingissä esittelemässä IMF:n Suomen maatutkinnan johtaja Lorenzo Figliuoli.
Keskeisiksi tavoitteiksi raportissa nostetaan eläkejärjestelmien, terveyden- ja vanhustenhuollon sekä kuntien talouden uudistaminen. Veroasteen kiristämistä ei sen sijaan suositella.
Ensi vuottakin tärkeämpää on Figliuolin mukaan, mitä Suomi tekee sitä seuraavien vuosien aikana. Tutkimusryhmän arvio väestön ikääntymisen aiheuttamasta kestävyysvajeesta on 5,5–6 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Suomen talouden näkymät ovat IMF:n tutkijoiden mukaan edelleen poikkeuksellisen epävarmat. Bruttokansantuote kasvaa raportin mukaan tänä vuonna 1,3 prosenttia ja ensi vuonna noin 2 prosenttia.
Viime vuonna Suomen talous supistui lähes 8 prosenttia. Tutkijat arvioivat taantuman johtaneen pysyvään tuotannon menetykseen, joka voi olla 7 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Suomen pankkisektori on raportin mukaan selvinnyt kriisistä ja taantumasta hyvin terveiden pääomapuskurien ja vahvan valvonnan ansiosta. Asuntolainojen ja asuntojen hintojen kehitys on kuitenkin huolestuttavaa. Raportissa kehotetaankin varovaisuuteen asuntolainauksessa.
"Olemme huolissamme alhaisen korkotason vaikutuksesta asuntomarkkinoilla. Asuntojen hinnat ovat nousseet lyhyessä ajassa 15 prosenttia. Välitöntä vaaraa ei ole, mutta asuntolainausta ja markkinoita on syytä seurata hyvin huolellisesti", sanoi Figliuoli.
Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden asteittainen poistaminen tukisi Figliuolin mukaan hyvin sekä asuntomarkkinoiden jäähdyttämistä että julkisen talouden sopeuttamista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi