9.3.2006 20:13
Paperimiesten huonot uutiset olivat hyviä uutinen UPM-Kymmenen omistajille. Yhtiön arvo pörssissä on kohonnut kahden päivän aikana lähes miljardilla eurolla.
Oman osuutensa kurssinoususta ovat saaneet myös saneerausohjelman tehtailleet UPM:n johtajat, joilla on osakkeita ja kannustinoptioita.
Esimerkiksi toimitusjohtaja Jussi Pesosen myyntikelpoisten optioiden arvo oli vielä alkuviikosta vajaat 800 000 euroa, mutta eilen jo lähes 1 100 000 euroa.
Tämän päälle Pesonen on vaurastunut myös UPM-osakkeidensa ansiosta. Hänen osakesalkkunsa arvo on kohonnut 360 000 eurosta 400 000 euroon parissa päivässä.
Varsinaista palkkaa työstään Pesonen saa 45 000 euroa kuussa, mutta erilaisten palkkioiden vuoksi hänen verotettavat ansiotulonsa kohoavat tästä. Esimerkiksi toissa vuonna ennen toimitusjohtajuuttaan Pesonen ansaitsi noin 70 000 euroa kuussa, joka Ilta-Sanomien laskelman mukaan vastaa 21 paperimiehen palkkaa.
UPM:n osakekurssi nousi keskiviikkona kuutisen prosenttia ja vielä eilen torstaina nelisen prosenttia. Suhteellisesti eniten arvoaan kasvatti kuitenkin M-real, jonka osakkeen b-sarja kohosi eilen torstaina peräti 13 prosenttia.
Hallitus saattaa harkita sähköveron alennuksen aikaistamista 10.3.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi