4.1.2008 19:47
Islantilainen suursijoittaja Thor Björgólfsson kuvattuna hotelli Kämpissä Helsingissä maaliskuussa 2006.
Teleyhtiö Elisan suurin omistaja, islantilainen sijoittaja Thor Björgólfsson moittii suomalaissijoittajia omituisesta nationalismista.
"Ei ole hyväksi diskriminoida niitä, jotka eivät puhu suomea", Thor sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.
Hänen vaatimuksensa Elisan linjan muuttamisesta ovat aikaansaaneet ennennäkemättömän vastakampanjan suomalaisomistajien joukoissa.
"Tavoitteemme on vain yhtiön arvon kasvattaminen", hän sanoo.
Novator on saanut koolle ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään Elisan eli entisen Helsingin Puhelinyhdistyksen yhtiöjärjestyksen ja hallituksen kokoonpanon muutoksista.
Suomalaiset suuromistajat ovat lähes poikkeuksetta ilmoittautuneet Novatorin hankkeen vastustajiksi.
Eläkeyhtiöt ovat hankkineet lisää Elisan osakkeita Thorin vastaisen rintaman vahvikkeeksi. Tuhannet Novatorin esityksiä vastustavat pienosakkaat lähettävät valtakirjojaan Osakesäästäjien keskusliittoon. Viimeksi myös 0,65 prosenttia osakkeista omistava Suomen valtio liittyi Elisan nykyjohdon ja -strategian sinivalkoisiin tukijoukkoihin.
Thorin mielestä vastustajien argumentit perustuvat tahallisiin tai tahattomiin väärinkäsityksiin.
Novator ei halua pilkkoa Elisaa. Hänen mukaansa yhtiöjärjestyksen muutosesityksen tavoitteena on selkiyttää yhtiön rakennetta ja tehdä se läpinäkyvämmäksi. Muutos helpottaisi myös ulkomaisia tytäryhtiöjärjestelyjä malliin Nokia-Siemens, jos sellaiset joskus tulevat ajankohtaisiksi.
Ulkomaiset yritysostot voivat tulla kyseeseen, mutta vain hyvällä hinnalla ja Elisan kannalta edullisin ehdoin. "Miksi esimerkiksi ruotsalaiset ja espanjalaiset ovat synnyttäneet kansainvälisiä telekommunikaatioyhtiöitä mutta eivät suomalaiset, joilla on muilla aloilla Nokian ja Amerin kaltaisia todella kansainvälisiä yrityksiä", Thor kysyy.
Lisää aiheesta lauantain lehden taloussivuilla
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi