10.7.2006 20:28
Habbo Hotelissa voi luoda itselleen virtuaalihahmon.
Virtuaalihotelli Habbo Hotel kasvaa Japanissa. Japanilainen Movida Group sijoittaa Habbo Hotelia luotsaavaan Sulake Corporationiin kuusi miljoonaa euroa. Sijoitus tarkoittaa noin kahden prosentin omistusosuutta yhtiöstä.
Movida Groupin omistavat SoftBank BB ja Asian Groove haluavat sijoituksellaan vauhdittaa Sulakkeen liiketoimintaa Japanissa ja muualla Aasiassa.
"Investoijat ovat merkittäviä toimijoita Japanissa nimenomaan internet- ja mobiilipuolella. Toivomme tästä sijoituksen lisäksi myös muita yhteistyöetuja", kertoo Sulake Corporationin talousjohtaja Juha Hynynen.
Habbo Hotel on vuonna 2000 perustetun Sulakkeen luoma pelimaailma, jossa käyttäjä voi luoda itselleen virtuaalihahmon yhteisöön. Yhtiö saa rahaa muun muassa myymällä hahmoille virtuaalihuonekaluja.
Hotelli toimii 18 maassa, ja kuukausittain hotelleissa vierailee lähes seitsemän miljoonaa kävijää. Laajentuminen on ollut nopeaa: yhtiö on vähintään kaksinkertaistanut liikevaihtonsa joka vuosi.
Uusia laajenemismahdollisuuksia etsitään nyt erityisesti Aasiasta. Kiinalaiset nuoret saavat oman virtuaalihotellinsa tänä syksynä.
Hynynen odottaa paljon erityisesti Japanista. Japani oli Habbo Hotellin ensimmäisiä laajennuksia ulkomailla, mutta nyt hotelli halutaan laajentaa internetin lisäksi myös kännykkään.
"Japani on oiva kohde kännykkähotellin lanseeraamiseen, koska puheluhinnat ovat siellä suhteessa edullisia ja tekniikka kehittynyttä. Kännykkähotelli on vielä prototyypin asteella, mutta sen kaupallistamista tutkitaan koko ajan."
Sulake Groupilla on ollut yhteensä kolme sijoituskierrosta. Viimeksi viime vuonna uutta pääomaa kertyi 18 miljoonan euron verran.
Sulakkeen suurin omistaja on mainostoimisto Taivas 23 prosentin osuudella. Seuraavaksi merkittävimmät omistajat ovat Elisa, sijoitusyhtiö 3i ja Benchmark Capital kukin 17 prosentin osuudella.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi