28.10.2007 0:43
Ensihoitaja Jari Eskelinen on yksi aikuisena alaa vaihtaneista. Kun työt loppuivat vaneritehtaalla, oli keksittävä jotain uutta.
Ammatin vaihtaminen yleistyy kovaa vauhtia ja tahdin uskotaan vain kiihtyvän. Jo yli 40 prosenttia yli kolmikymmenvuotiaista työssä käyvistä ihmisistä vaihtoi ammattia vuosina 2000–2005 kertoo Tilastokeskus, joka selvitti asiaa Helsingin Sanomien pyynnöstä.
Moni vaihtaa ammattia pakon edessä, toisilla syynä on urakehitys tai vaihtelunhalu.
Eniten muihin ammatteihin on lähdetty maa- ja metsätaloustöistä, vetovoimaisimpia ovat puolestaan olleet tietotekniikan tukihenkilön ja operaattorin ammatit.
Tilastokeskus selvitti Helsingin Sanomille, kuinka paljon siirtymiä ammattiluokista toisiin on ollut vuosina 1995–2000 ja 2000–2005.
Mukana tarkastelussa ovat 30 vuotta täyttäneet työssä käyvät ihmiset.
Kaudella 2000–2005 yli 750 000 ihmistä vaihtoi ammattia eli yli 40 prosenttia kaikista työssä käyvistä yli 30-vuotiaista.
Kaudella 1995–2000 vaihtajien osuus oli vielä 35,5 prosenttia. Vaihtajia oli tuolloin kaikkiaan 517 000 eli noin 235 000 vähemmän kuin 2000–2005.
Selvityksen tehnyt kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä Tilastokeskuksesta huomauttaa, että kaikki siirtymiset ammattiluokkien välillä eivät ole varsinaisia ammatinvaihdoksia. Osassa voi olla kyse näennäisestä "ylenemisestä" johtotehtäviin, kun vaikkapa asiakasneuvojasta tehdään asiakaspalvelupäällikkö. Työn sisältö ei juuri muutu.
Oma ongelmansa luokituksissa ovat epämääräiset nimikkeet. Ammattiluokitus ja Tilastokeskuksen käyttämä koodauskin muuttuvat koko ajan.
Luokituksen teknisistä varauksista huolimatta ammatinvaihto ja ylipäätään työvoiman liikkuvuus lisääntyvät vastakin, kun muuttuva tuotanto- ja ammattirakenne vaativat työntekijöiltä yhä enemmän joustavuutta.
Pätkätyöt lisääntyvät. Työntekijöille annetaan yhä laajempia "monitoimitehtäviä". Toisaalta suorittavissa tehtävissä siirrytään yksinkertaisempiin kokoonpanotöihin.
Ikä näyttäisi Suomessa vähentävän ihmisten liikkuvuutta toimialalta toiselle. Korkea koulutus taas lisää liikkuvuutta.
Sukupuolten väliset liikkuvuuserot ovat Suomessa kaventuneet. Pienten lasten vanhemmuus vähentää naisten liikkuvuutta, mutta lisää jonkin verran miesten liikkuvuutta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 19:23
Urheilu | Julkaistu 21:50