sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Joka neljäs kuluttaja sanoo suosivansa suomalaista

19.11.2009 11:01 | Päivitetty: 19.11.2009 11:52

Joka neljäs suomalainen kuluttaja kertoo, että on tietoisesti lisännyt suomalaisten tuotteiden ostamista. Suomalaisen Työn Liiton mukaan tätä ei selitä pelkästään menossa oleva taantuma, vaan myös yleisten arvojen ja asenteiden muutos.

Liiton kyselyyn vastasi lokakuun lopulla 1 275 suomalaista.

Kotimaisissa tuotteissa tärkeää on kuluttajien mielestä suomalainen osaaminen sekä tuotteiden laatu ja turvallisuus. Toisaalta 37 prosenttia vastaajista ostaisi suomalaisia tuotteita, jos hinta olisi edullisempi. Kuluttajien mielikuva suomalaisien tuotteiden korkeasta hintatasosta on pysynyt sitkeästi yllä.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, onko suomalaisilla mielestään tarpeeksi tietoa siitä, miten he voivat vaikuttaa valinnoillaan työllisyyteen. Puolet vastaajista arvioi, ettei heillä ole työllisyysvaikutuksista riittävästi tietoa. Epätietoisimpia ovat alle 25-vuotiaat.

Suomalaisen Työn Liiton laskelman mukaan pienilläkin valinnoilla on kuitenkin yllättävän iso vaikutus. Jos jokainen suomalainen käyttäisi yhden euron enemmän kuukaudessa kotimaisiin tuotteisiin, syntyisi tuhat uutta työpaikkaa, liiton toimitusjohtaja Lars Collin sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.