sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Kännykkäväärennökset alensivat Nokian laskennallista markkinaosuutta

12.3.2010 16:40

Matkapuhelinjätti Nokia ilmoitti tänään muuttaneensa laskentatapaa, jolla se arvioi matkapuhelinmarkkinoiden kokoa. Nokia ottaa markkina-arvioissaan tästedes huomioon harmailla markkinoilla valmistetut puhelimet, joita myydään ensisijaisesti Aasiassa ja vähemmässä määrin Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Harmaiden markkinoiden puhelimet ovat joko suoria tuoteväärennyksiä tai puhelimia, joissa käytetään oikeudettomasti muiden patentoimia keksintöjä. Harmailla markkinoilla valmistettujen puhelimien myynti kasvoi viime vuonna voimakkaasti.

Aikaisemman arvion mukaan Nokian arvioi, että viime vuonna maailmassa myytiin 1,14 miljardia matkapuhelinta. Uuden laskentatavan perusteella viime vuoden kokonaismyynti oli 1,26 miljardia puhelinta.

Nokian tekemät muutokset markkina-arvioista on tehty Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinaviranomaiselle SEC:lle toimitettuun 20-F-raporttiin.

Laskentatavan muutos pienentää Nokian viime vuoden markkinaosuuden 38 prosentista 34 prosenttiin. Nokian tavoitteena on yhä pitää markkinaosuutensa tänä vuonna samana kuin viime vuonna. Yhtiö arvioi matkapuhelimien myynnin lisääntyvän kymmenen prosenttia viime vuodesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.