10.9.2010 9:37
Syksyllä 2007 Nokia esitteli Lontoossa pidetyssä lehdistötilaisuudessa näkemyksiään tulevaisuudesta.
Amerikkalainen Apple oli vain muutama kuukausi aikaisemmin esitellyt iPhone-matkapuhelimen.
Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon esityksessä painotettiin, kuinka yhtiö on siirtämässä uudelle aikakaudelle, jonka keskipisteessä on Ovi-palvelualusta ja kosketusnäytöllisesti älypuhelimet.
Itse asiassa tilaisuudessa videolla esitetty laite oli kuin suora kopio iPhonesta.
Kului kolme vuotta, eikä Nokia pystynyt kehittämään varteenotettavaa kilpailijaa iPhonelle. Monet sijoittajat ovat puhuneet kadotetusta kolmesta vuodesta. Nokia on toistuvasti luvannut muutoksia tuotevalikoimaan, mutta mitään läpimurtoa se ei ole vielä onnistunut tekemään.
Myös Ovi-palvelualusta on ollut suuri pettymys.
Vaikeudet kalliiden älypuhelinten segmentissä näkyvät selvästi yhtiön liikevoitossa, joka ei ole kohonnut taantumaa edeltävälle tasolle markkinoiden kasvusta huolimatta.
Nokiassa on sisäisesti käynnissä erittäin suuri muutos. Laitevalmistajasta ollaan kehittämässä enemmän palveluihin ja ohjelmistoihin keskittyvää yritystä. Muutos on ollut hyvin kivulias ja toistaiseksi tulokset ovat olleet laihoja.
Uudella toimitusjohtajalla on valtavat paineet. Hänellä ei ole kokemusta matkapuhelinliiketoiminnasta, eikä myöskään kuluttajaliiketoiminnasta.
Pääkirjoitukset: Nokian toimitusjohtajan vaihto ei yllättänyt 11.9.2010
Ulkomaalainen toimitusjohtaja ei herätä työntekijöissä suuria tunteita 11.9.2010
Uusi toimitusjohtaja Elop: Nokia panostaa Pohjois-Amerikkaan 10.9.2010
Nokian Kallasvuo sai potkut, seuraaja Microsoftilta 10.9.2010
Nokian nousupyrähdys vaimeni iltaa kohden 10.9.2010
Goldman Sachs: Uusi toimitusjohtaja ei ole ihmelääke 10.9.2010
Ollilla: Nokian ja Microsoftin yhteistyö tiivistyy 10.9.2010
Uusi Nokia-johtaja on tottunut huippuansioihin 10.9.2010
Kallasvuolle 4,6 miljoonan euron eroraha 10.9.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi